nuotio

Kestävää kehitystä oppimassa

​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

7/18 TEKSTI: HE QIANYUE, KUVAT: PASI SALMINEN

​Aurinkoisena torstaiaamuna Jyväskylässä nähtiin joukko kiinalaisasiakkaita keltaisissa turvaliiveissä keskustelemassa päivän aiheesta – kestävästä metsänhoidosta. Lumen peittämässä metsä- ja peltomaisemassa innokkaiden vieraiden huomio kiinnittyi tiheinä kasvaviin puihin.

Metsä Fibre oli kutsunut Kiinan paperiteollisuuden edustajia Suomeen ja tarjosi retken Äänekoskelle avainasiakastapahtumaan. Varhain aamulla delegaatio suuntasi Metsä Fibren hakkuualueelle Jyväskylän liepeillä. Kolmeen ryhmään jaettu delegaatio pääsi metsäammattilaisten opastuksella näkemään omin silmin, mitä kestävä metsänhoito käytännössä tarkoittaa.

”Miten hakkuuvyöhyke eroaa puskurivyöhykkeestä?” ”Mikä on paras aika kaataa eri puulajeja?” ”Tuleeko hyönteistuhoja, jos metsässä kasvatetaan vain yhtä puulajia?” Kysymyksiä sateli uteliailta asiakkailta, joita tarkoin suojeltu metsäekosysteemi inspiroi. Tutkimustietoon pohjautuvat suunnitelmat ja huolella toteutetut toimenpiteet ovat saaneet aikaan sen, että olleen metsän kaltaiset metsät tuottavat nyt enemmän puuta kuin koskaan, samalla kun puun kysyntä on kasvussa.

vieraat

RAAKA-AINEISTA PIDETÄÄN HUOLTA ALUSTA ASTI

Metsä Fibrellä on kokemusta selluntuotannosta yli sadan vuoden ajalta, ja sen nykyinen vuosituotantokapasiteetti on 3,3 miljoonaa tonnia ECF-valkaistua sellua. Yhtiö on maailman suurin havumarkkinasellun tuottaja. Metsä Fibre järjestää avainasiakastapahtumia tarjotakseen asiakkaille tilaisuuden käydä paikan päällä saamassa ensi käden kokemusta koko prosessista metsästä selluksi. Näin asiakkaat saavat syvällisemmän, itse koetun käsityksen Metsä Fibren filosofiasta ja teknologiasta.

Metsä Fibre saa raaka-aineensa osuuskunnalta, johon kuuluu noin 104 000 metsänomistajaa. Metsänhoitopalveluita tuottavat Metsä Groupin muut tytäryhtiöt. Suurin osa Suomen metsistä on yksityisomistuksessa, ja ainutlaatuinen osuuskuntajärjestelmä on Metsä Fibren pitkäjänteisen metsänhoidon perustana.

”Meillä on paljon opittavaa Metsä Fibren metsänhoitokäytännöistä. Ensinnäkin hakkuut ja uuden metsän istutus perustuvat huolelliseen ennakkosuunnitteluun. Toiseksi hakkuuprosessi on pitkälle automatisoitu. Näillä ratkaisuilla hallitaan saantoa ja laatua”, totesi hallituksen puheenjohtaja Zhong Yaoxin kiinalaisesta Zhaoqing Zhongsheng Paper Co. Ltd  yhtiöstä. Zhaoqingin kaupungissa Guangdongin maakunnassa sijaitseva yritys tuottaa pääosin erityis- ja offsetpapereita ja toimistopapereita, kuten kopiopaperia ja päällystettyä paperia.  

”Koko maailma puhuu kestävästä kehityksestä, mutta konseptiin suhtaudutaan eri tavoin yhtiöissä ja eri alueilla. Etelä-Amerikassa ja Aasiassa yhtiöille tärkeämpää on tuotto ja liikevaihto. Eurooppalaiset yhtiöt, kuten Metsä Fibre, kiinnittävät enemmän huomiota metsänhoidon kestävään suunnitteluun ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja omaan rooliinsa vastuullisina toimijoina. Tämä on tulevaisuuden trendi”, Zhong kommentoi.

metsänhoito

TEOLLISUUDEN JA METSÄN TÄRKEÄ SUHDE

Suomessa 86 prosenttia maa-alasta on metsää, mikä on maailmalla harvinaista. Koska luonto on aina lähellä, suomalaisilla on kiinteä ja kunnioittava suhde metsiin. 

”Paluumatkalla kuuntelin kahden yhtiön työntekijän puheita. He vertailivat, miten paljon taimia saivat istutettua yhden päivän aikana teini-iässä. Minua koskettaa, että nuorille pojille tarjoutuu tilaisuus muodostaa näin läheinen suhde metsään ja luontoon”, totesi Wang Bo, operatiivinen johtaja on Vinda Groupista, jonka päätoimiala on hygieniatuotteiden valmistus. Yhtiö on ollut Metsä Fibren asiakas yli vuosikymmenen ajan.

Metsäkäynnin jälkeen Wang Bo kertoi puun tarkan lajittelun tehneen itseensä suuren vaikutuksen. Esimerkiksi läpimitaltaan alle 15-senttiset rangat haketetaan sellukattilaan, ja tätä järeämmistä tehdään sahatavaraa.

”Näin voidaan sovittaa paperiteollisuuden tarpeita yhteen metsän tarpeiden kanssa. Samantyyppisiä puulajeja kasvaa Pohjois-Kiinassa Daxinganlingin alueella, ja voisimme siellä ottaa oppia monesta täällä nähdystä asiasta”, Wang arveli.

Wang kertoo, että Kiinassa metsien istutukseen suhtaudutaan tuulen vaikutuksilta suojaavana ja eroosiota hillitsevänä toimena, kun taas Metsä Fibre keskittyy ylläpitämään ihmisen ja luonnon tasapainoa. Siitä voitaisiin puhua enemmän Kiinankin markkinoilla.

”Kun kerromme, että tuotteemme on valmistettu Metsä Fibren sellusta, kohennamme kestävän metsänhoidon imagoa. Tämä auttaa brändin arvon kasvattamisessa ja myös Metsä Fibren tuotteiden myynnissä”, hän lisäsi.

Kestävän kehityksen ja yritysvastuun lisäksi Wang Bo’hon teki vaikutuksen Metsä Fibren hallintajärjestelmän tehokkuus. ”Kestävän metsänhoidon lisäksi puuraaka-aine on 100-prosenttisesti jäljitettävissä. Tiedämme siis, mistä hake tulee ostamaamme selluun. Vaikka Kiinassa on samankaltaisia havumetsiä, olemme jäljessä niiden hoidossa ja lisäarvon tuottamisessa.”

biotuotetehdas

TEKNOLOGIA TUO ENERGIATEHOKKUUTTA

Metsäkäynnin jälkeen delegaatio suuntasi Äänekosken biotuotetehtaalle. Zhong Yaoxinia kiinnosti eritoten tehtaan korkea energiaomavaraisuus.

”Olen käynyt monilla sellutehtailla ympäri maailman, mutten ole ennen nähnyt tehdasta, joka ei käytä fossiilisia polttoaineita”, Zhong totesi. Häneen teki vaikutuksen se, että biotuotetehdas tuottaa 2,4 kertaa käyttämänsä energiamäärän. ”Kun tehdas on käyttänyt tuotantoon vaaditun energian, ylijäämäenergia voidaan toimittaa edelleen, mikä edustaa huippuluokan tekniikkaa”, hän totesi.

Wang Bo sai käynnistä irti uutta tietoa kuoren kaasutuksesta. ”Tämä oli minulle kokonaan uutta. Koko tehtaan vaatiman energian tuottaminen biomassasta on erittäin edistyksellistä toimialalla.”

Äänekosken biotuotetehdas käynnistyi elokuussa 2017. Tehdas on suomalaisen metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin investointi, ja sen vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia sellua ja muita biotuotteita. Biotuotetehtaalla on käytössä uusimmat tekniset ratkaisut takaamassa prosessiautomaation virheettömän toiminnan, energiatehokkuuden ja alhaiset päästöt.

”Oli jännittävää nähdä niin paljon uutta teknologiaa ja innovatiivisia järjestelmiä”, totesi Wang Bo, joka ottaisi Metsä Fibreltä mieluusti vastaan lisääkin tukea. ”Ensinnäkin toivomme yhtiön pitävän laadun nykyisellä korkealla tasolla, ja toiseksi meitä kiinnostavat uudet yhteishankkeet digitaalisissa ratkaisuissa.”

Lyhyt retki teki vaikutuksen kiinalaisvieraisiin. Tulevaisuudelta toivottiin tiiviimpää yhteistyötä.

”Vakuutuin tuotteiden tasaisesta laadusta ja käytän varmasti tulevaisuudessa Metsä Fibren sellua. Tämä oli minulle matkan tärkein anti”, Zhong totesi. Omalta osaltaan Wang myönsi, että kestävän metsänhoidon vankka tutkimuspohja ja rationaalisuus lisäävät Metsä Fibren luotettavuutta tulevaisuuden kumppanina: ”Tällä toimialalla kaikki puhuvat kestävästä kehityksestä, mutta Metsä Fibre toteuttaa sitä todella hyvin myös käytännössä.” 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • Laadukkaiden paperituotteiden kysyntä kasvaa Kiinassa

    2/2019/

    Paperin tarve kasvussa

    ​Kiinalaisten elintason nousu lisää laadukkaiden paperituotteiden kysyntää.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Kohti erinomaisuutta

    ​Metsä Fibre panostaa tarkennettujen strategisten tavoitteidensa mukaisesti yhä enemmän asiakassuhteiden syventämiseen, suorituskyvyn tehostamiseen, henkilöstöön ja uudistumiskykyyn, kertoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Polar King -projekti etenee

    ​Metsä Fibren toukokuussa julkistama hanke Kemin sellutehtaan uudistamisesta on esiselvitysvaiheessa, joka kestää kesään 2019 saakka.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Metsä Spring ja Itochu rakentavat puupohjaista tekstiilikuitua tuottavan koelaitoksen

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka investoi noin 40 miljoonaa euroa koelaitokseen osoittaakseen käytännössä, että paperisellusta pystytään valmistamaan tekstiilikuituja uudella menetelmällä.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Asiakaskokemuksen kartoitusta

    ​Metsä Fibren vuosittainen sellu- ja biokemikaaliasiakkaiden RADAR-asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    12/2018/

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    12/2018/

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • 12/2018/

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    12/2018/

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    12/2018/

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Lappeenrannan yliopiston kanssa

    11/2018/

    Vuoropuhelulla viisaammaksi

    ​Oppilaitos- ja tutkimusyhteistyö auttaa Metsä Fibreä ymmärtämään laajemmin tieteellisiä ilmiöitä ja tulevaisuuden teknologioita sekä tavoittamaan alan parhaat ammattilaiset. Kokoonnuimme Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon keskustelemaan kumppanuuksien tavoitteista ja hyödyistä.

    Lue lisää
  • Kaskisen tehdas

    11/2018/

    Kaksi uutta, paranneltua BCTMP-brändiä

    Metsä Boardin uudelleenbrändätty High Yield -sellujen valikoima lanseerattiin virallisesti vuoden 2018 alussa Metsä Fibren maailmanlaajuisen myyntiverkoston kautta. Uudelleenbrändäyksen lähtökohtana oli kartoittaa asiakkaiden tarpeet ja selkiyttää sellutarjontaa niin, että valittavana on kaksi selkeästi erilaista tuotetta. Botnia High Yield BULK -sellulla on hyvä bulkki ja vaaleus, ja se on tarkoitettu lähinnä tulostus- ja kirjoituspaperien valmistukseen. Botnia High Yield TENSILE -sellu puolestaan tuo erinomaisen vetolujuuden ja vaaleuden pehmopapereihin ja erikoispaperituotteisiin.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    11/2018/

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    10/2018/

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    7/2018/

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Paptic

    7/2018/

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • tehdas

    7/2018/

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • nuotio

    7/2018/

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    7/2018/

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • Kate Stone

    7/2018/

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Song

    6/2018/

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    6/2018/

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • 4/2018/

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • biotuotetehdas

    1/2018/

    Maailmanluokan biotuotetehdas

    ​Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava tehdas, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomeen. Tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se laajentaa tuotevalikoimaa uusilla biotuotteilla, tuottaa bioenergiaa yli oman tarpeensa ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Tehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

    Lue lisää

Suosituimmat artikkelit