Biotuotteissa on tulevaisuus

Metsä Fibre on käynnistänyt Äänekoskelle nousevan maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotetehtaan rakennustyöt. Vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä valmistuvaksi suunniteltu tehdas vastaa havusellun kasvavaan kysyntään ja hyödyntää aiempaa tehokkaammin selluntuotannossa syntyvät sivutuotteet.
TEKSTI: TIMO NYKÄNEN, KUVAT: METSÄ FIBRE

Metsä Fibre valmistautuu etujoukoissa uuteen maailmaan, jossa biotalouden merkitys on nykyistä paljon suurempi. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettavien tuotteiden ja energian kysyntä kasvaa, ja samasta raaka-ainemäärästä pitää saada resurssitehokkuuden nimissä aiempaa enemmän irti.

”Rakennemuutos päämarkkina-alueellamme vaikuttaa lisäksi siihen, ettei enää kannata rakentaa tehdasta, joka keskittyisi vain yhteen tuotteeseen. Puuraaka-aine on toisaalta myös kallein kustannustekijä meidän liiketoiminnassamme, joten siitä saatava lisäarvo kannattaa tietenkin maksimoida”, sanoo Metsä Fibren tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn.

Vuotuinen selluntuotanto: 1,3 milj. tonnia

Selluntuotannon sivuvirtojen hyödyntäminen on jo arkipäivää, ja muut tuotteet kuten mäntyöljy, tärpätti ja bioenergia tuovat nyt kymmenisen prosenttia, eli yli 100 miljoonaa euroa Metsä Fibren liikevaihdosta. Rinnakkaistuotteiden osuus voisi kuitenkin jatkossa arviolta jopa tuplaantua.

Metsä Fibren uuden biotuotetehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia, josta 800 000 tonnia on havusellua ja 500 000 tonnia lehtipuusellua. Suomen metsäteollisuuden historian suurin, noin 1,2 miljardin euron investointi synnyttää pohjoisen pallonpuoliskon suurimman puuta jalostavan tehtaan.

Ympäristövaikutukset minimoitu

Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiprosessi käynnistettiin jo viime vuoden keväällä ja se saatiin päätökseen lokakuun lopussa 2014. Lansi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi biotuotetehtaalle ympäristö- ja vedenottoluvan tammikuun lopussa 2015. Biotuotetehtaan ympäristö- ja vedenottoluvassa myönnettiin myös aloituslupa, jonka perusteella toiminta voidaan aloittaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Ympäristölupa annettiin biotuotetehtaan lisäksi kuoren kuivaukselle ja kaasutuslaitokselle, mädättämölle, integraatissa syntyville jätevesille, Äänekosken kaupungin yhdyskuntajätevesien yhteiskäsittelylle sekä Metsä Boardin jätevedenpuhdistamolle.

Vaikka biotuotetehdas on yli kaksi kertaa suurempi kuin nykyinen Äänekosken sellutehdas, jonka se korvaa, pysyvät esimerkiksi jätevesipäästöt vanhan tehtaan lupaehtojen puitteissa. Tiukat päästöarvot ovat osin sen ansiota, että vettä kierrätetään biotuotetehtaassa tehokkaammin kuin missään muualla maailmassa.

Äänekoski biotuotantotehdas lisää uusiutuvan energian osuutta Suomessa yli kahdella prosenttiyksiköllä.

”Ympäristön kannalta hankkeessa on olennaista, että kaikessa käytetään uusinta ja parasta mahdollista tekniikkaa, jolloin esimerkiksi vedenkulutus on minimoitu ja hajukaasujen kattavalla talteenotolla minimoidaan hajupäästöt”, sanoo biotuotetehtaan esisuunnitteluvaiheessa ympäristövaikutusten arviointiprosessista ja lupaprosessista vastannut Metsä Fibren projektipäällikkö Johanna Harjula.

Harjulan mukaan tehtaan kasvava jäähdytysveden tarve nostaa vesistön lämpökuormaa nykytilanteeseen verrattuna, mutta alustavien selvitysten mukaan sillä ei ole merkittävää vaikutusta kalojen liikkumiseen tai vesistön tilaan. Vesistöön normaalisti johdettavaa lämpökuormaa pyritään myös vähentämään hyödyntämällä sitä uusien biotuotteiden valmistuksessa.

Biotuotetehtaan suuri puun tarve ei myöskään verota liiaksi Suomen metsävaroja. Tehdas lisää kuitupuun vuotuista käyttöä noin neljällä miljoonalla kuutiolla eli kymmenellä prosentilla vuodessa. Havukuitupuun hakkuita olisi laskelmien mukaan mahdollista kestävästi lisätä seitsemällä miljoonalla ja koivukuidun neljällä miljoonalla kuutiolla vuodessa.

Fossiiliton ja hajuton

Metsä Fibren tavoitteena on, että kaikki sen tehtaat ovat tulevaisuudessa täysin vapaita fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Joutsenon yksikkö on jo tämän tilan saavuttanut tehtaan normaalikäynnin aikana, ja Äänekosken biotuotetehtaassa hyödynnetään samaa tekniikkaa.

”Tehtaan meesauunissa käytettävä raskas polttoöljy korvataan tällöin puunkuoren kaasutuksesta syntyvällä tuotekaasulla. Harkinnassa on, että myös tehtaan synnyttämistä lietteistä voitaisiin samalla valmistaa tuotekaasua”, von Weymarn kertoo.

Toinen pitkälle kehitetty konsepti, joka erottaa biotuotetehtaan perinteisestä sellutehtaasta jo heti alussa, on sen tuottamien hajukaasujen muuttaminen rikkihapoksi. Tehdas tarvitsee rikkihappoa selluntuotannossa keskeisen kemikaalin klooridioksidin valmistukseen sekä mäntyöljyn tuotantoon. Hajukaasuista itse valmistetulla rikkihapolla vähennetään tarvetta ostaa rikkihappoa muilta toimittajilta.

”Hajuhaittojen väheneminen olisi myös merkittävin välitön ympäristövaikutus, jonka tavallinen kansalainen huomaisi uuden tehtaan läheisyydessä”, Harjula lisää.

Energiatehokas edelläkävijä

Biotuotetehdas on myös melkoinen energiantuotannon jättiläinen. Yhtenä tehtaan suunnitteluvaiheen tavoitteena on ollut, että siitä tulee maailman energiatehokkain tehdas. Energiaomavarainen yksikkö ei käytä kaikkea tuottamastaan energiasta sellun ja muiden biotuotteiden valmistukseen, jolloin ylijäävä osuus voidaan muuntaa biosähköksi.

”Tehtaan soodakattilasta saadaan valtavasti höyryä, josta on mahdollista tuottaa jopa kaksi terawattituntia biosähköä vuodessa. Tämä vastaisi neljäsosaa Loviisan ydinvoimaloiden vuosituotannosta. Energiatehokkuusvaatimus ja merkittävä biosähkön tuotanto ovat lisätekijöitä, minkä takia voidaan perustellusti puhua biotuotetehtaasta tavallisen sellutehtaan sijaan”, von Weymarn muistuttaa.

Biosähkön tuotannon lisäksi on tutkinnassa, voitaisiinko tehtaan jätevedenpuhdistamon lietteistä valmistaa biokaasua mädättämällä. Sitä voitaisiin tällöin hyödyntää paitsi meesauunissa, myös liikenteen biopolttoaineena. Kehityspolkua seurataan myös kuoren käyttämiseksi yhdessä metsähakkeen ja purun kanssa erilaisten neste- ja kaasumaisten biopolttoaineiden valmistuksessa.

Biotuotetehdas synnyttää ympärilleen paljon muuta liiketoimintaa. Tuotannon käynnistyttyä tehtaan työllistävä vaikutus Suomessa on yli 2500 työpaikkaa koko arvoketjussa, josta uusia työpaikkoja on noin 1 500. Merkittävimpiä työllisyysvaikutuksia odotetaan metsätalouteen ja kuljetuksiin. Valmistuttuaan biotuotetehdas lisää Suomen viennin vuotuista arvoa 0,5 miljardilla eurolla, ja sen tulovaikutus Suomeen on yli 0,5 miljardia euroa vuosittain.

”Toivomme, että hankkeemme myös kannustaa ja luo uskoa muihin toimijoihin, että biotalouteen kannattaa panostaa. Haluamme olla tässä suunnannäyttäjiä ja tuoda myös positiivisen ruiskeen muutoin synkkään taloustilanteeseen”, von Weymarn sanoo.

Suosituimmat artikkelit

  • Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Metsä Fibre panostaa tarkennettujen strategisten tavoitteidensa mukaisesti yhä enemmän asiakassuhteiden syventämiseen, suorituskyvyn tehostamiseen, henkilöstöön ja uudistumiskykyyn, kertoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Polar King -projekti etenee

    ​Metsä Fibren toukokuussa julkistama hanke Kemin sellutehtaan uudistamisesta on esiselvitysvaiheessa, joka kestää kesään 2019 saakka.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Metsä Spring ja Itochu rakentavat puupohjaista tekstiilikuitua tuottavan koelaitoksen

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka investoi noin 40 miljoonaa euroa koelaitokseen osoittaakseen käytännössä, että paperisellusta pystytään valmistamaan tekstiilikuituja uudella menetelmällä.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Asiakaskokemuksen kartoitusta

    ​Metsä Fibren vuosittainen sellu- ja biokemikaaliasiakkaiden RADAR-asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    / Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    Numero 2/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    Numero 2/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • James Cropper on paperi-innovaattori, jonka valmistamia räätälöityjä paperituotteita useat brändit ja muotoilijat käyttävät

    Numero 2/2018/ Kumppanit

    Yli vuosisatainen erityissuhde

    ​James Cropper perusti vuonna 1845 nimeään kantavan paperitehtaan. Siitä on kasvanut maineikas paperi-innovaattori, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti johtavien brändien ja muotoilijoiden käyttämistä erottuvista ja räätälöidyistä paperituotteista. Nyt perheyritystä luotsaa Cropperin suvun kuudes polvi johtotähtenään tinkimätön yritysvastuu. James Cropper oli myös nykyisen Metsä Fibren kemiallisten erikoissellujen ensimmäisiä maahantuojia brittimarkkinoilla. 

    Lue lisää
  • Yhteistyö Lappeenrannan yliopiston kanssa

    Numero 2/2018/ Kumppanit

    Vuoropuhelulla viisaammaksi

    ​Oppilaitos- ja tutkimusyhteistyö auttaa Metsä Fibreä ymmärtämään laajemmin tieteellisiä ilmiöitä ja tulevaisuuden teknologioita sekä tavoittamaan alan parhaat ammattilaiset. Kokoonnuimme Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon keskustelemaan kumppanuuksien tavoitteista ja hyödyistä.

    Lue lisää
  • Kaskisen tehdas

    / Ratkaisut

    Kaksi uutta, paranneltua BCTMP-brändiä

    Metsä Boardin uudelleenbrändätty High Yield -sellujen valikoima lanseerattiin virallisesti vuoden 2018 alussa Metsä Fibren maailmanlaajuisen myyntiverkoston kautta. Uudelleenbrändäyksen lähtökohtana oli kartoittaa asiakkaiden tarpeet ja selkiyttää sellutarjontaa niin, että valittavana on kaksi selkeästi erilaista tuotetta. Botnia High Yield BULK -sellulla on hyvä bulkki ja vaaleus, ja se on tarkoitettu lähinnä tulostus- ja kirjoituspaperien valmistukseen. Botnia High Yield TENSILE -sellu puolestaan tuo erinomaisen vetolujuuden ja vaaleuden pehmopapereihin ja erikoispaperituotteisiin.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    Numero 2/2018/ Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    / Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    / Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    Numero 1/2018 /

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • Kate Stone

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • biotuotetehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Maailmanluokan biotuotetehdas

    ​Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava tehdas, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomeen. Tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se laajentaa tuotevalikoimaa uusilla biotuotteilla, tuottaa bioenergiaa yli oman tarpeensa ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Tehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

    Lue lisää
  • Äänekosken vanha tehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Äänekosken vanhan tehtaan rakenteet kiertoon

    ​Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan käynnistymisen myötä vanha sellutehdas ajettiin alas, ja sen purku on parhaillaan käynnissä. Purkutyöt käynnistyivät kesäkuussa vanhan jätevedenpuhdistamon purkamisella.

    Lue lisää
  • Camilla Wikström

    Numero 2/2017/

    Avoimet ovet biotuotetehtaalla

    ​Yleisö oli tervetullut tutustumaan Metsä Fibren biotuotetehtaaseen 21. lokakuuta 2017 järjestetyssä Avoimet ovet -tapahtumassa. Päivän aikana noin 2500 vierasta sekä Äänekosken seudulta että kauempaakin Suomesta tutustui vasta vihittyyn tehtaaseen.

    Lue lisää
  • Nainen tabletilla

    Numero 2/2017/

    Asiakastyytyväisyys edelleen hyvällä tasolla

    ​Kuluneen kesän aikana toteutettiin jälleen vuosittainen Metsä Fibren asiakastyytyväisyyskysely haastattelemalla selluasiakkaita eri markkina-alueilla. Asteikolla neljästä kymmeneen arvioitu asiakastyytyväisyyden kokonaistaso, 8,61, pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.

    Lue lisää
  • Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • technology

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Song

    Numero 1/2018 / Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.