​​

Markkina­katsaus: Uinuva jätti?

​​​​​​​​​​​Kun yritysmaailmassa puhutaan nousevista markkinoista, viitataan tavallisesti Aasiaan tai Etelä-Amerikkaan. Saattaisiko myös lähempää löytyä merkittävää kasvupotentiaalia?
TEKSTI: IAN FENTON, KUVAT: GEORGE POPESCU / VELHOT

Metsä Fibre GmbH:n myyntijohtaja Anders Westerholm tuntuu melkein pidättelevän innostustaan puhuessaan Kaakkois-Euroopasta, ikään kuin hän paljastaisi kuuman veikkausvihjeen.

”Länsimaisen B2B-yrityksen näkökulmasta myyntiluvut kyseisellä alueella ovat juuri nyt alhaisella tasolla, ja esimerkiksi tarkasteltaessa bruttokansantuotetta henkeä kohden, jää alue jälkeen myös muilla mittareilla”, Westerholm sanoo.

”Toisaalta, tämä on todennäköisesti vain osoitus alueen tulevasta potentiaalista. Se on vain ajan kysymys. Parinkymmenen vuoden päästä näyttää varsin toisenlaiselta – olemme kaikki vakuuttuneita siitä”, hän lisää.

Westerholmin arvio saa tukea myös muilta tahoilta. Kaakkois-Euroopan ennätyksellinen kasvuvauhti muutamana viime vuonna lienee syynä siihen, että alue on noussut huomion kohteeksi. Useissa Kaakkois-Euroopan maissa on nähtävissä vuosittaista vakaata talouskasvua, mikä on huomattava saavutus verrattuna muualla vallitsevaan, parhaimmillaankin hitaan elpymisen ilmapiiriin.

Mistä kasvu sitten kumpuaa? Monelta osin syynä on useiden alueen maiden liittyminen viime vuosina EU:n jäseneksi. Jäsenyyden myötä maiden infrastruktuuriin on tehty sijoituksia, mikä on puolestaan johtanut kulutuksen hitaaseen, mutta varmaan lisääntymiseen.

Uusi keskiluokka on nousussa Kaakkois-Euroopassa.

Westerholm vetää tästä yhteyksiä sellu- ja paperiteollisuuden trendeihin: ”Samalla kun kulutus alkaa vähitellen nousta, myös pakkausten ja pehmopaperin menekki kasvaa tasaisesti. Nämä ovatkin juuri ne paperilaadut, joiden kysyntä lisääntyy näissä olosuhteissa. Taloudelliseen kasvuun on selkeä yhteys”.

Kaakkois-Euroopan maissa on näkyvissä uuden keskiluokan kasvu. Sen lisäksi, että vaurastuneet kansalaiset ostavat tuotteita, joita ei aiemmin ollut saatavilla, he myös odottavat tuotteiden laadun olevan vähintään yhtä korkea kuin muualla maailmassa.

Toinen avainsana alueella on vastuullisuus, etenkin kun vähittäiskaupassa suuret kansainväliset ketjut ovat vallanneet huomattavan osan markkinoista. Useimmilla näistä toimijoista on pääkonttori Länsi-Euroopassa, ja niiden vastuullisuus- ja sertifiointistandardeja sovelletaan tavallisesti kaikkiin toimintoihin. Tällöin paikalliset paperintuottajat pystyvät parhaiten palvelemaan yrityksiä kiinnittämällä huomiota tuotteiden alkuperään ja yleisesti toimitusketjun hallintaan.



 

Kehityksen haasteet

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Kaakkois-Euroopan sellumarkkinat olisivat otettavissa helposti haltuun – päinvastoin. Paperintuottajat ja muutkin B2B-yritykset joutuvat kohtaamaan tiettyjä haasteita pyrkiessään hyötymään kuluttajien lisääntyneestä ostovoimasta.

Länsi-Euroopassa ja muilla kehittyneillä markkinoilla sellun kaltaisen raaka-aineen ostajat kuuluvat isoihin konserneihin, kun taas itäisessä Euroopassa useimmat paperinvalmistajat ovat itsenäisiä yrityksiä. Henkilökohtaiset suhteet, luottamus ja luotettavuus ovat tällöin keskeisemmässä roolissa kuin muualla.

”Jos hankintaan ja ostoihin liittyvät rakenteet eivät ole vakiintuneita, voi toimittajakentän luominen Kaakkois-Euroopassa olla haastavaa sikäläisille potentiaalisille asiakkaillemme. Tilanne vaikuttaa molempiin suuntiin: tavanomaisia lainajärjestelyjä on vaikea organisoida, ja ylitettävänä on myös muita taloudellisia ja hallinnollisia esteitä”.

Tämä on yksi syy siihen, miksi Metsä Fibre toimii alueella yhdessä jakelijansa Europcellin kanssa, jolla on kokemusta pitkäaikaisesta yhteistyöstä useiden vastaavien yritysten kanssa (lue lisää aiheesta artikkelista ”Räätälöity ratkaisu” sivulta 18). ”Luottamus ratkaisee, molemmin puolin”, Westerholm sanoo. Tavattuaan alueella itse jokaisen Metsä Fibren asiakkaan, hän voi myös käytännössä vahvistaa henkilökohtaisten kontaktien merkityksen.

Nykyinen kuidun myyntipotentiaali Kaakkois-Euroopassa on jo 350 000 tonnia. Kun luvun odotetaan vielä kasvavan edellä mainittujen kulutustrendien myötä, voitaneen alue hyvinkin nimetä ”uinuvaksi jättiläiseksi”. Se on joka tapauksessa markkina, josta kuullaan tulevaisuudessa lisää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • Rauman tehdas

    / Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    / Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    / Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    Numero 1/2018 /

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • Kate Stone

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Song

    Numero 1/2018 / Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • technology

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • Äänekosken vanha tehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Äänekosken vanhan tehtaan rakenteet kiertoon

    ​Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan käynnistymisen myötä vanha sellutehdas ajettiin alas, ja sen purku on parhaillaan käynnissä. Purkutyöt käynnistyivät kesäkuussa vanhan jätevedenpuhdistamon purkamisella.

    Lue lisää
  • Camilla Wikström

    Numero 2/2017/

    Avoimet ovet biotuotetehtaalla

    ​Yleisö oli tervetullut tutustumaan Metsä Fibren biotuotetehtaaseen 21. lokakuuta 2017 järjestetyssä Avoimet ovet -tapahtumassa. Päivän aikana noin 2500 vierasta sekä Äänekosken seudulta että kauempaakin Suomesta tutustui vasta vihittyyn tehtaaseen.

    Lue lisää
  • Nainen tabletilla

    Numero 2/2017/

    Asiakastyytyväisyys edelleen hyvällä tasolla

    ​Kuluneen kesän aikana toteutettiin jälleen vuosittainen Metsä Fibren asiakastyytyväisyyskysely haastattelemalla selluasiakkaita eri markkina-alueilla. Asteikolla neljästä kymmeneen arvioitu asiakastyytyväisyyden kokonaistaso, 8,61, pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.

    Lue lisää
  • biotuotetehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Maailmanluokan biotuotetehdas

    ​Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava tehdas, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomeen. Tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se laajentaa tuotevalikoimaa uusilla biotuotteilla, tuottaa bioenergiaa yli oman tarpeensa ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Tehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

    Lue lisää
  • biotuotetehtaan vihkijäiset

    Numero 2/2017/

    Biotuotetehdas vihittiin käyttöön

    ​Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihki käyttöön Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehtaan 18. lokakuuta 2017. Metsä Groupin pääjohtajan Kari Jordanin isännöimän vihkiäistilaisuuden vieraiden joukossa oli muun muassa kansallisia päättäjiä, Äänekosken kaupungin edustajia ja lukuisia biotuotetehdasprojektissa mukana olleita yhteistyökumppaneita.

    Lue lisää
  • SkinCare 2.0

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta: GreenDoer

    ​Metsä Fibren kiinalainen kumppani GreenDoer on johtava uuden sukupolven vastuullisten kuluttajapakkausten toimittaja. Yli 20 vuotta alalla toiminut yritys on kehittänyt muotoon valettujen kuitutuotteiden valmistamiseen käytettävää innovatiivista 3D-muotoiluteknologiaa.

    Lue lisää
  • Talvinen metsä

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Biotaloutta vauhdittamassa

    ​CEPI:n pääjohtaja Sylvain Lhôte sanoo, että metsäteollisuudella on voittamaton vastuullisuustarina kerrottavanaan. Alan tulisi kuitenkin pystyä paremmin viestimään vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Metsä

    Numero 2/2017/ Markkinat

    Euroopan metsävaltio

    ​Katsaus Suomen ainutlaatuisen menestyksekkään metsäsuhteen menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen. Suomen kestävä ja organisoitunut metsätalous sekä Aasian kasvava kysyntä tarjoavat Metsä Fibrelle otolliset tulevaisuudennäkymät.

    Lue lisää
  • Markku Nikkilä

    Numero 2/2017/ Metsän ääni

    Biokomposiitista kestävää kasvua

    ​Vuosittain kasvavat, runsaat metsävarat tarjoavat Suomelle erityisaseman uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan biotalouden edistäjänä. Suomalaisen Aqvacomp Oy:n ja Elastopoli Oy:n kehittämä uudenlainen yhdistelmämateriaali eli biokomposiitti on esimerkki fossiilisen öljyn ja muovin tarvetta vähentävästä ratkaisusta.

    Lue lisää
  • pakkaus

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Näkökulmia tuoteturvallisuuteen

    ​Metsä Groupin ja asiakasyritys CP Kelcon asiantuntijat kertovat näkemyksiään ratkaisevan tärkeästä tuoteturvallisuudesta. 

    Lue lisää
  • joulutähti

    /

    Perinteet kunniaan

    ​Vuodesta 1996 lähtien olemme sytyttäneet Äänekosken tehtaan ylle perinteisen joulutähden. Hyvän joulun toivotuksena loistava tähti on valaissut tehdasaluetta korkealta keittimen nosturista.

    Lue lisää
  • Longkou Ahlstrom

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Segmentoinnin taito

    Mitä löytyy satavuotisen menestystarinan ytimestä? Kaksi perinteikästä yritystä, Metsä Group ja Ahlstrom-Munksjö, joille asiakastyytyväisyys on intohimo.

    Lue lisää
  • biotuotetehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Maailmanluokan biotuotetehdas

    ​Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava tehdas, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomeen. Tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se laajentaa tuotevalikoimaa uusilla biotuotteilla, tuottaa bioenergiaa yli oman tarpeensa ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Tehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

    Lue lisää
  • Talvinen metsä

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Biotaloutta vauhdittamassa

    ​CEPI:n pääjohtaja Sylvain Lhôte sanoo, että metsäteollisuudella on voittamaton vastuullisuustarina kerrottavanaan. Alan tulisi kuitenkin pystyä paremmin viestimään vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Metsä

    Numero 2/2017/ Markkinat

    Euroopan metsävaltio

    ​Katsaus Suomen ainutlaatuisen menestyksekkään metsäsuhteen menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen. Suomen kestävä ja organisoitunut metsätalous sekä Aasian kasvava kysyntä tarjoavat Metsä Fibrelle otolliset tulevaisuudennäkymät.

    Lue lisää
  • SkinCare 2.0

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta: GreenDoer

    ​Metsä Fibren kiinalainen kumppani GreenDoer on johtava uuden sukupolven vastuullisten kuluttajapakkausten toimittaja. Yli 20 vuotta alalla toiminut yritys on kehittänyt muotoon valettujen kuitutuotteiden valmistamiseen käytettävää innovatiivista 3D-muotoiluteknologiaa.

    Lue lisää
  • biotuotetehtaan vihkijäiset

    Numero 2/2017/

    Biotuotetehdas vihittiin käyttöön

    ​Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihki käyttöön Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehtaan 18. lokakuuta 2017. Metsä Groupin pääjohtajan Kari Jordanin isännöimän vihkiäistilaisuuden vieraiden joukossa oli muun muassa kansallisia päättäjiä, Äänekosken kaupungin edustajia ja lukuisia biotuotetehdasprojektissa mukana olleita yhteistyökumppaneita.

    Lue lisää
  • Äänekosken vanha tehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Äänekosken vanhan tehtaan rakenteet kiertoon

    ​Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan käynnistymisen myötä vanha sellutehdas ajettiin alas, ja sen purku on parhaillaan käynnissä. Purkutyöt käynnistyivät kesäkuussa vanhan jätevedenpuhdistamon purkamisella.

    Lue lisää
  • Camilla Wikström

    Numero 2/2017/

    Avoimet ovet biotuotetehtaalla

    ​Yleisö oli tervetullut tutustumaan Metsä Fibren biotuotetehtaaseen 21. lokakuuta 2017 järjestetyssä Avoimet ovet -tapahtumassa. Päivän aikana noin 2500 vierasta sekä Äänekosken seudulta että kauempaakin Suomesta tutustui vasta vihittyyn tehtaaseen.

    Lue lisää
  • Nainen tabletilla

    Numero 2/2017/

    Asiakastyytyväisyys edelleen hyvällä tasolla

    ​Kuluneen kesän aikana toteutettiin jälleen vuosittainen Metsä Fibren asiakastyytyväisyyskysely haastattelemalla selluasiakkaita eri markkina-alueilla. Asteikolla neljästä kymmeneen arvioitu asiakastyytyväisyyden kokonaistaso, 8,61, pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.

    Lue lisää
  • Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • technology

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Song

    Numero 1/2018 / Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • Li Na

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Kate Stone

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    Numero 1/2018 /

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    / Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    / Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    / Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää

Suosituimmat artikkelit