Vettä

Vastuullista vedenkäyttöä

Metsä Fibren tehtailla on määrätietoisesti pienennetty prosessiveden kulutusta ja selluntuotannossa syntyvän jäteveden määrää. Biotuotetehtaan pitkälti suljettu vesikierto ja uudenlainen jätevedenpuhdistamo nostavat sen ympäristötehokkuuden täysin uudelle tasolle.

6/2017 TEKSTI: TIMO NYKÄNEN, KUVAT: METSÄ GROUP

Metsä Fibren tehtailla käytetään säästeliäästi vettä, vaikka ne sijaitsevat Pohjolassa maailman runsaimpien vesivarantojen äärellä. Yhtiö on vähentänyt kaikilla tehtaillaan systemaattisesti prosessiveden kulutusta investoimalla uuteen teknologiaan sekä tehostamalla ja optimoimalla prosesseja. Työssä on hyödynnetty muun muassa ennakoivan ympäristöjohtamisen ja ympäristöriskien hallinnan työkaluja.

Veden tehokkaalla kierrätyksellä on ollut suurin vaikutus vedenkäytön vähenemiseen. Valkaisussa pesureiden suodosvedet pystytään palauttamaan uudelleen käytettäväksi tuotantoprosessin aiemmista vaiheista. Äänekosken biotuotetehtaalla prosessiveden kulutus pienenee edelleen huomattavasti.

Biotuotetehtaan rakennustyömaa
"Tuotettua sellutonnia kohden käytettävä prosessiveden määrä vähenee nykyisestä noin 25 kuutiosta ainoastaan kymmeneen kuutioon. Biotuotetehtaalla otetaan käyttöön hyvin pitkälle suljettu vesikierto, jollaista ei tässä mittakaavassa ole missään muualla", kertoo Äänekosken hankkeessa projektipäällikkönä toimiva Johanna Harjula.

VIIMEISINTÄ PUHDISTUSTEKNOLOGIAA

Erittäin suljetun vesikierron ansiosta biotuotetehtaalla syntyy jätevettä entistäkin vähemmän. Uusinta teknologiaa hyödyntävä tehtaan jätevedenpuhdistamo on myös nykyistä monivaiheisempi. Se perustuu moniportaiseen biologiseen puhdistusprosessiin ja kemialliseen jatkokäsittelyyn. Biotuotetehtaalla osa jätevedestä ohjataan vielä tarvittaessa tertiäärikäsittelyyn, jossa biohajoamatonta liukoista COD:tä eli kemiallista hapenkulutusta aiheuttavaa ainesta saostetaan kemiallisesti.

"Uudella tehtaalla jätevesimäärät pystytään lähes puolittamaan, vaikka nykyisetkin tehtaamme ovat tässä suhteessa maailman kärkiluokkaa", sanoo Metsä Fibren liiketoiminnan kehityspäällikkö Ari Poukka.

Vesistö tehtaan lähellä

Jätevedestä erotettavan orgaanisen aineksen muodostama liete pystytään lisäksi hyödyntämään uudella tavalla, kun siitä valmistetaan biokaasulaitoksessa polttoainetta. Biotuotetehtaan ekosysteemin kiinteäksi osaksi tuleva EcoEnergy SF Oy:n biokaasulaitos on laatuaan ensimmäinen.

"Jätevedenpuhdistamossa uutta on se, että ilmastusallas on jaettu eri vaiheisiin, joissa pyritään parantamaan lietteen ominaisuuksia. Ensimmäisessä vaiheessa vedestä poistetaan helposti hajoava COD-kuorma, ja mikrobikantaa muokataan sellaiseksi, että se puree seuraavassa vaiheessa vaikeammin hajoavaan orgaaniseen ainekseen. Monivaiheisen prosessin ansiosta puhdistustulos paranee ja laitoksen häiriöherkkyys pienenee", Harjula kertoo.

VESISTÖVAIKUTUKSET MINIMISSÄ

Huolimatta siitä, että biotuotetehtaan tuotantokapasiteetti lähes kolminkertaistuu käyvään tehtaaseen verrattuna, alittaa se nykyisen ympäristöluvan päästörajat ja EU-tasoiset, parhaan käyttökelpoisen tekniikan BAT-arvot selvästi. Tehtaan jätevesillä ei ole vaikutusta vesistöluokituksiin tai alueen vesistöjen käyttöön.

"Ympäristölupaa ja ympäristövaikutusten arviointia varten olemme tehneet mallinnukset biotuotetehtaan jätevedenpuhdistamon kuormituksesta. Niiden mukaan vesistön ekologinen tila ei huonone nykyisestä edes maksimipäästöillä", Harjula sanoo.

Poukan mukaan tulevaisuudessa päästäneen teknologian kehityksen myötä vieläkin pienempiin jätevesimääriin, vaikkakaan täysin suljettu vesikierto ei ole nykytiedon mukaan mahdollinen.

"Sellaista prosessia ei vielä ole näköpiirissä, että voisimme esimerkiksi hyväksyä kaiken puun mukana luontaisesti tulevan epäorgaanisen aineksen osaksi lopputuotetta. Puuhun kertyy sen kasvaessa epäorgaanista ainesta metsän maaperästä eli erilaisia metalleja, jotka on poistettava prosessissa. Muutoin ne pääsevät rikastumaan ja voivat aiheuttaa saostumia laitteistoissa ja epäpuhtauksia lopputuotteessa", Poukka selittää.

KESTÄVÄÄ KEHITYSTYÖTÄ

Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen EPR (Effluent purification and reuse) -tutkimusalueessa keskitytään teollisuuden jätevesien puhdistamiseen, puhdistamisen tehostamiseen, ravinteiden talteenottoon ja prosessivesien kierrätykseen. Metsä Fibre on tehnyt yliopiston kanssa tutkimusyhteistyötä muun muassa veden kierrätyksen ja kemikaalien käyttäytymisen osalta, sekä viimeksi biotuotetehtaan sivuvirtojen hyödyntämisessä.

Laitoksen professorin Olli Dahlin mukaan tutkimuksella on pystytty vaikuttamaan siihen, että Suomen metsäteollisuudessa on pienennetty vedenkulutusta ratkaisevalla tavalla.

"Jos verrataan esimerkiksi 1980-luvun tilanteeseen, niin nykyään käytetään enää kymmenesosa silloisesta tuoreveden määrästä. Vettä on etenkin opittu kierrättämään vastavirtaan prosessin alkupäässä, jossa puhtaan veden käyttö ei ole tarpeellista", Dahl sanoo.

Hänen mielestään selluntuotannossa on jo tällä hetkellä päästy jätevesien käsittelyssä biologisella puhdistusprosessilla kokonaisvaltaisesti optimoidulle tasolle. Äänekosken biotuotetehtaalla otetaan selluteollisuudessa ensimmäisten joukossa käyttöön tertiäärimenetelmä, joka tehostaa käsittelyä entisestään. Tulevaisuuden kehitystyössä on kuitenkin olennaista pohtia, mikä on ympäristön kannalta kestävää:

"Tutkimme jatkuvasti keinoja, joilla voimme edelleen vähentää vedenkäyttöä ja esimerkiksi palauttaa osan jätevedestä uudelleen prosessiin. Tässä tulee kuitenkin raja vastaan sen osalta, kuinka paljon veden puhdistukseen kannattaa käyttää energiaa, joka puolestaan tuottaa ilmapäästöjä. Samalla käsiteltävien lietteiden määrä kasvaa. Kaikki jätevesi voitaisiin vaikka puhdistaa juomavedeksi, mutta silloin mahdollinen paikallinen kuormitus voi runsaan energiankulutuksen takia muuttua jo alueelliseksi tai jopa globaaliksi", Dahl huomauttaa.

Hän lisää, että sellutehtaan tuottama hiilineutraali ylijäämäenergia tarjoaa tosin jatkossa useita mahdollisia käyttökohteita. Äänekosken biotuotetehdas asettaa tässäkin alalle uuden standardin.

Olli Dahl

Olli Dahl
Professori, Aalto-yliopisto

Aiheeseen liittyvät  artikkelit

  • Kate Stone

    / Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    Numero 1/2018 /

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • Kate Stone

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Song

    Numero 1/2018 / Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • technology

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • Äänekosken vanha tehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Äänekosken vanhan tehtaan rakenteet kiertoon

    ​Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan käynnistymisen myötä vanha sellutehdas ajettiin alas, ja sen purku on parhaillaan käynnissä. Purkutyöt käynnistyivät kesäkuussa vanhan jätevedenpuhdistamon purkamisella.

    Lue lisää
  • Camilla Wikström

    Numero 2/2017/

    Avoimet ovet biotuotetehtaalla

    ​Yleisö oli tervetullut tutustumaan Metsä Fibren biotuotetehtaaseen 21. lokakuuta 2017 järjestetyssä Avoimet ovet -tapahtumassa. Päivän aikana noin 2500 vierasta sekä Äänekosken seudulta että kauempaakin Suomesta tutustui vasta vihittyyn tehtaaseen.

    Lue lisää
  • Nainen tabletilla

    Numero 2/2017/

    Asiakastyytyväisyys edelleen hyvällä tasolla

    ​Kuluneen kesän aikana toteutettiin jälleen vuosittainen Metsä Fibren asiakastyytyväisyyskysely haastattelemalla selluasiakkaita eri markkina-alueilla. Asteikolla neljästä kymmeneen arvioitu asiakastyytyväisyyden kokonaistaso, 8,61, pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna.

    Lue lisää
  • biotuotetehdas

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Maailmanluokan biotuotetehdas

    ​Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava tehdas, joka tuottaa hyvinvointia koko Suomeen. Tehdasta kutsutaan biotuotetehtaaksi, koska se laajentaa tuotevalikoimaa uusilla biotuotteilla, tuottaa bioenergiaa yli oman tarpeensa ja toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita. Tehtaan vuotuinen selluntuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

    Lue lisää
  • biotuotetehtaan vihkijäiset

    Numero 2/2017/

    Biotuotetehdas vihittiin käyttöön

    ​Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihki käyttöön Metsä Fibren uuden sukupolven biotuotetehtaan 18. lokakuuta 2017. Metsä Groupin pääjohtajan Kari Jordanin isännöimän vihkiäistilaisuuden vieraiden joukossa oli muun muassa kansallisia päättäjiä, Äänekosken kaupungin edustajia ja lukuisia biotuotetehdasprojektissa mukana olleita yhteistyökumppaneita.

    Lue lisää
  • SkinCare 2.0

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta: GreenDoer

    ​Metsä Fibren kiinalainen kumppani GreenDoer on johtava uuden sukupolven vastuullisten kuluttajapakkausten toimittaja. Yli 20 vuotta alalla toiminut yritys on kehittänyt muotoon valettujen kuitutuotteiden valmistamiseen käytettävää innovatiivista 3D-muotoiluteknologiaa.

    Lue lisää
  • Talvinen metsä

    Numero 2/2017/ Vastuullisuus

    Biotaloutta vauhdittamassa

    ​CEPI:n pääjohtaja Sylvain Lhôte sanoo, että metsäteollisuudella on voittamaton vastuullisuustarina kerrottavanaan. Alan tulisi kuitenkin pystyä paremmin viestimään vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Metsä

    Numero 2/2017/ Markkinat

    Euroopan metsävaltio

    ​Katsaus Suomen ainutlaatuisen menestyksekkään metsäsuhteen menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen. Suomen kestävä ja organisoitunut metsätalous sekä Aasian kasvava kysyntä tarjoavat Metsä Fibrelle otolliset tulevaisuudennäkymät.

    Lue lisää
  • Longkou Ahlstrom

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Segmentoinnin taito

    Mitä löytyy satavuotisen menestystarinan ytimestä? Kaksi perinteikästä yritystä, Metsä Group ja Ahlstrom-Munksjö, joille asiakastyytyväisyys on intohimo.

    Lue lisää
  • joulutähti

    /

    Perinteet kunniaan

    ​Vuodesta 1996 lähtien olemme sytyttäneet Äänekosken tehtaan ylle perinteisen joulutähden. Hyvän joulun toivotuksena loistava tähti on valaissut tehdasaluetta korkealta keittimen nosturista.

    Lue lisää

Suosituimmat artikkelit

  • Ismo Nousiainen

    Numero 2/2017/ Metsän ääni

    Asiakaslähtöisyyden asialla

    Metsä Fibren uusi toimitusjohtaja Ismo Nousiainen haluaa, että asiakkaat näkevät yhtiön arvojen toteutuvan kirkkaasti kaikessa toiminnassa.

    Lue lisää
  • Markku Nikkilä

    Numero 2/2017/ Metsän ääni

    Biokomposiitista kestävää kasvua

    ​Vuosittain kasvavat, runsaat metsävarat tarjoavat Suomelle erityisaseman uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan biotalouden edistäjänä. Suomalaisen Aqvacomp Oy:n ja Elastopoli Oy:n kehittämä uudenlainen yhdistelmämateriaali eli biokomposiitti on esimerkki fossiilisen öljyn ja muovin tarvetta vähentävästä ratkaisusta.

    Lue lisää
  • pakkaus

    Numero 2/2017/ Kumppanit

    Näkökulmia tuoteturvallisuuteen

    ​Metsä Groupin ja asiakasyritys CP Kelcon asiantuntijat kertovat näkemyksiään ratkaisevan tärkeästä tuoteturvallisuudesta. 