Meillä töissä: Sellusta voi valmistaa melkein mitä tahansa

​Metsä Fibren tuotekehitysjohtaja Raili Koponen on työskennellyt Metsä Groupin palveluksessa yli kolme vuosikymmentä. Vaikka sellu valikoitui osaamisalaksi sattumalta, mielenkiintoinen työ imaisi mukanaan.

12/2021

​Miten päädyit töihin sellun pariin?

Valmistuin Teknillisestä korkeakoulusta 1981. Työskentelin 1980-luvun lopussa Sundsvallissa, Ruotsissa konepajalla, kun sain soiton silloisesta Metsä Sellusta. Minulta kysyttiin, kiinnostaako työ Äänekoskella. 

Jo työhaastattelussa tunsin, että tässä on yritys, jossa minun on mahdollista oppia ja kehittyä. Aloitin työt Äänekosken sellutehtaalla vuonna 1990. 

Nykyään työskentelen tuotekehitysjohtajana Metsä Fibren liiketoiminnan kehityksessä. Vuoden 2022 alussa asemapaikkani vaihtuu Äänekoskelta Kemiin.

Mikä työssäsi on parasta?

Materiaali – siis suomalainen puu! Olen kotoisin maaseudulta ja omistan metsää, joten siksikin on hienoa olla kehittämässä uusia ratkaisuja kotimaisesta, kestävästä materiaalista.

Kehitystyö sopii kaltaiselleni uteliaalle ja tiedonhaluiselle ihmiselle. Hakeudun mielelläni haasteiden äärelle ja haluan oppia uusia asioita joka päivä. Olen hyvä suunnittelemaan hankkeita, ja niitä on ollut motivoivaa toteuttaa hyvässä tiimissä, jossa on lahjakkaita oman alansa asiantuntijoita.

Talossamme on ollut ja on yhä erinomaisia johtajia, jotka saavat ihmiset innostumaan omasta työstään. Uskonkin, että yrityksen menestys on yhtä kuin yrityksessä työskentelevät ihmiset. Meillä on valtavasti osaamista ja sitoutumista, ja ihmiset haluavat yhtiön parasta. 

Se, että tutut asiat tehdään pikkuisen paremmin, on aivan yhtä arvokasta kuin jokin uusi keksintö. Jos toimintaa vaikkapa tehtaalla pystytään tehostamaan prosentin verran tai samasta laitteesta saadaan hieman enemmän irti, tarkoittaa se suurta säästöä ja sitä kautta syntyvää menestystä. 


Millaisia työpäiväsi ovat?

Teen työtä asiakasrajapinnassa ja tutkimusverkostoissa. Vaativat asiakkaat ovat parhaita asiakkaita, koska he haastavat meitä uusiin ajattelumalleihin. Yhteistyöhankkeissa on usein kolmantena partnerina kemikaali-, laite- tai tutkimusosapuoli. He tuovat omalla osaamisellaan lisäarvoa sovelluskehitykseen. 

Digipalveluratkaisujen kehittäminen on myös osa työtäni ja tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää tietoa, jolla voidaan parantaa asiakkaiden tehtaiden ja tuotteiden suorituskykyä, laatua tai kustannustehokkuutta.  

Lisäksi olen mukana tutkimassa ja kehittämässä biokomposiitteja. Kehitämme niistä erilaisia muovin korvaajia ja kuitumateriaalituotteita, joiden lähtöraaka-aine on paperisellu. 

Miltä tulevaisuus näyttää?

Suomalaisessa puussa on paljon mahdollisuuksia. Me Metsä Fibrellä pystymme edistämään kestävää kehitystä puuhun pohjautuvien innovaatioiden avulla. Emmekä ainoastaan kehittämällä uutta, vaan myös hyödyntämällä olemassa olevaa tietoa.

Meillä on hyvät arvot: yhteistyö, luotettavuus, uudistuminen ja vastuullinen tuloksenteko. Kehitämme tuotantomme ja toimitustemme tehokkuutta systemaattisesti.

Juuremme ovat suomalaisessa metsässä, ja menemme jatkuvasti eteenpäin pienillä askelilla kohti kestävämpää maailmaa. 


Artikkeli on alun perin julkaistu Fibre-lehden numerossa 2021-2022

KAtso video Raili Koposesta:


Lue lisääartikkeleja