Metsä

Biotaloutta vauhdittamassa

​CEPI:n pääjohtaja Sylvain Lhôte sanoo, että metsäteollisuudella on voittamaton vastuullisuustarina kerrottavanaan. Alan tulisi kuitenkin pystyä paremmin viestimään vahvuuksistaan.

12/2017 TEKSTI: TIMO NYKÄNEN, KUVAT: VELHOT/EZEQUIEL SCAGNETTI

​CEPI, Euroopan paperiteollisuuden alan etujärjestö, on Brysselissä päämajaansa pitävä, voittoa tavoittelematon yhdistys. Yksi sen päätehtävistä on ajaa paperiin liittyvien teollisuudenalojen asiaa EU:n päätöksentekijöiden ja instituutioiden piirissä sekä edistää teollisuuden kilpailukykyä. Vastuullisuuskysymykset ovat keskeisessä roolissa organisaation agendalla, ja sen tavoitteena onkin näyttää esimerkkiä siitä, miten kilpailukyky ja vastuullisuus etenevät tiiviissä yhteistyössä.

”Keskeiset meitä koskevat kysymykset tänä ja ensi vuonna liittyvät vastuullisuuteen ja biotalouteen. Huomio on erityisesti raaka-aineiden vastuullisessa hallinnassa, mukaan lukien kierrätysmateriaalien määrän kasvattamisessa. Nykyisin Euroopassa yli kolme neljäsosaa kaikesta materiaalista on sertifioitua. Meidän täytyy kuitenkin edelleen kehittää sertifiointijärjestelmiä parantaaksemme vastuullisia metsänhoitokäytäntöjä, ja jotta saamme ne osaksi valtavirtaa”, sanoo CEPI:n pääjohtaja Sylvain Lhôte.

Lhôten mukaan mitään muuta materiaalia ei uudisteta ja kierrätetä niin tehokkaasti kuin paperia. Hänellä on vertailukohtaa aiemmista työpaikoistaan metalli-, kemikaali- ja muoviteollisuuden palveluksessa.”Vaikka meillä on ainutlaatuinen erottautumistekijä, meidän pitää kehittää käytännön referenssityökalu, jonka avulla on mahdollista osoittaa tuotteidemme vastuullisuus. Uskon, että jos onnistumme mittaamaan ja esittämään hyödyt asiakkaille, myyjille ja kuluttajille, olemme voittamattomia”, Lhôte innostuu.

Hän lisää, että CEPI pitää yhtenä ensi vuoden haasteena, pystyykö EU päivittämään vuonna 2012 julkaisemaansa biotalousstrategiaa siten, että se tukee biopohjaisten tuotteiden tuomista laajemmille markkinoille.Sylvain Lhôte

METSÄ-, SELLU- JA PAPERITEOLLISUUS ilmastonmuutoSTA torjuMASSA

Liityttyään CEPI:n riveihin vuonna 2016 Lhôte sanoo hämmästyneensä, kuinka teollisuudenala on onnistunut uudistumaan niin täydellisesti, esimerkiksi lukuisten innovatiivisten projektien ja tuotteiden kehitystyön myötä. Hän mainitsee Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan erinomaisena esimerkkinä kokonaan uusien lisäarvoa tuottavien toimintojen kehittämisestä sellutehtaan ympärille.

”Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus fossiilisten materiaalien korvaamiseksi kestävillä vaihtoehdoilla, ja ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen hidastajana. Metsä-, sellu- ja paperiteollisuus on myös ainoa sektori, jolla on todellista potentiaalia päästä suljettuun kiertoon hiilen osalta. Verrattuna mihin tahansa muuhun teollisuudenalaan, meillä on poikkeuksellisen tehokkaat prosessit sekä hiilen sitomiseksi tuotteisiin, että sen säilyttämiseksi kierrätyksessä.”

CEPI:lle tekemässään hiilikiertoja tarkastelleessa tutkimuksessa konsulttiyhtiö Pöyry arvioi, että vuosittain Euroopassa metsähakkuiden kautta hiiltä käsitellään ja varastoidaan tuotteisiin 110 miljoonaa tonnia, ja 66 miljoonaa tonnia säilyy vuorostaan kiertotalouden prosesseissa.

Lainsäädäntö täydentymässä

Parhaillaan käynnissä oleva keskustelu metsien roolista hiilinieluna liittyy osana EU:n vuoden 2030 ilmasto- ja energiapakettia Euroopan komission ns. LULUCF (Land Use, Land Use-Change and Forestry) -esitykseen. Sen tarkoituksena on yhdistää kasvihuonekaasupäästöt ja päästövähennykset maankäyttöön ja maankäytön muutokseen sekä metsänhoitoon. Tällä on huomattavia vaikutuksia Suomelle, jonka biotalousstrategia perustuu metsien hyödyntämiseen.

”On selvää, että meidän täytyy pystyä mittaamaan metsien sitoman hiilen määrä. On erittäin tärkeää koko teollisuudenalalle, että meillä on selkeä laskutapa ja keino huomioida metsän hiilineutraali luonne. LULUCF-esityksen ongelmana on kuitenkin, että se pyrkii myös rajoittamaan metsien käyttöä, sen sijaan että järjestelmä kannustaisi vastuulliseen metsänhoitoon,” Lhôte huomauttaa.

Hän sanoo, että tästä syystä kysymys on hyvin politisoitunut. Huomio on nyt kiinnittynyt siihen, miten paljon kukin maa voi huomioida päästövähennyksiä metsien hiilivarannoista kansallisissa ilmastonmuutoksen vastaisissa velvoitteissaan.

”Me CEPI:ssä kannatamme Euroopan parlamentin nykyistä näkemystä, joka painottaa metsien vastuullista hoitoa sinänsä, mutta Euroopan parlamentti on siirtynyt jonkin verran pois tästä näkökannasta. Uskon silti, että lopulta saavutetaan kompromissi näiden kahden näkemyksen välillä.”
Bryssel

Kauttaaltaan vastuullinen tuotantoketju

Lhôte myöntää, että metsänhoito oli se osa teollisuudenalasta, josta hänellä oli vähiten kokemusta aloittaessaan nykyisessä tehtävässään. Siksi hän päättikin alkaa vierailla järjestelmällisesti paikan päällä kohteissa ottamassa selvää, mitä esimerkiksi FSC- tai PEFC-sertifiointi käytännössä tarkoittaa.

”Olen nyt viimeisen runsaan vuoden aikana seurannut koko tuotantoketjua, ja esimerkiksi Suomessa nähnyt, miten puustoa kasvatetaan, uudistetaan, harvennetaan ja kuljetetaan tehtaille vastuullisesti.

Vasta sitten kun itse vierailee suomalaisissa metsissä, voi ymmärtää, mitä vaatii esimerkiksi logistiikan kannalta, että harvaanasutusta maastanne yli 75 prosenttia on metsän peitossa. Useimmat ihmiset eivät myöskään välttämättä ymmärrä, kuinka paljon edistynyttä teknologiaa käytetään metsien kartoituksessa ja harvennuksessa.”

Kokemansa perusteella Lhôten mielestä paras tapa alan ainutlaatuisen vastuullisuustarinan edistämiseksi on tarjota ihmisille konkreettisia näkymiä vastuulliseen metsähoitoon – olivat ne sitten vierailuja metsäpalstoilla tai virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä elämyksellisiä esityksiä.

”Viestintä on ehdottomasti kaiken lähtökohta. CEPI:ssä meidän tehtävämme on keskustella eurooppalaisten päätöksentekijöiden kanssa teollisuuden roolista pyrkimyksessämme vähentää riippuvuuttamme fossiilisista lähteistä. Meillä on loistava tarina kerrottavana, joten huomio tulisikin kohdistaa tietoisuuden lisäämiseen siitä, mitä kaikkea alallamme on tarjota”, Lhôte päättää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • Äänekosken biokaasulaitos Metsä Fibren omistukseen

    3/2019/

    Äänekosken biokaasulaitos Metsä Fibren omistukseen

    ​Äänekosken biotuotetehtaan alueella sijaitseva biokaasulaitos siirtyi EcoEnergy SF:ltä Metsä Fibren omistukseen 10.12.2018. Laitos valmistaa biokaasua ja biopellettejä biotuotetehtaan puupohjaisista lietteistä.

    Lue lisää
  • Antti Kiljusesta Metsä Fibren uusi talousjohtaja

    3/2019/

    Antti Kiljunen Metsä Fibren talousjohtajaksi

    ​Aiemmin Metsä Fibren strategia-johtajana työskennellyt Antti Kiljunen nimitettiin yhtiön talousjohtajaksi 14.1.2019 alkaen.

    Lue lisää
  • Polar King -projekti etenee aikataulussaan

    3/2019/

    Polar King -projekti etenee aikataulussaan

    ​Jos kaikki edellytykset täyttyvät, Kemissä käynnistyy uusi biotuotetehdas vuoden 2022 aikana. Esiselvityksen tulokset näyttävät lupaavilta. Tämä rohkaiseva viesti kuultiin Kemissä 18.12.2018 järjestetyssä yleisötilaisuudessa, jossa Metsä Fibre kertoi projektin tilanteesta parille sadalle asiasta kiinnostuneelle.

    Lue lisää
  • Metsä Fibrelle C&S:n Supplier Excellence -palkinto Kiinassa

    3/2019/

    Metsä Fibrelle C&S:n Supplier Excellence -palkinto Kiinassa

    ​C&S, yksi Kiinan suurimmista pehmopaperivalmistajista, on palkinnut Metsä Fibren Supplier Excellence Award -tunnustuksella hyvästä yhteistyöstä.

    Lue lisää
  • Antti Kiljunen ja Risto E. J. Penttilä keskustelevat yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    3/2019/ Markkinat

    Mahdollisia maailmoja

    ​Epävarmassa maailmantilanteessa on hyödyllistä varautua ennalta vaihtoehtoisiin tulevaisuudenkuviin. Kutsuimme Metsä Fibren Antti Kiljusen ja konsulttitoimisto Nordic West Officen Risto E. J. Penttilän keskustelemaan yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    Lue lisää
  • Chemarts Aalto yliopistossa tutkii biomateriaalien mahdollisuuksia

    3/2019/ Vastuullisuus

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta

    ​Chemarts on Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun (CHEM) ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ARTS) välinen yhteistyöhanke, joka käynnistettiin vuonna 2011. Biomateriaalitutkimukseen keskittyvän Chemarts-yhteistyön päätavoitteena on saada muotoilun ja teknisten alojen opiskelijat kiinnostumaan puupohjaisista materiaaleista ja tutkimaan biomateriaalien mahdollisuuksia yhdessä. Chemarts-yhteistyössä selvitetään myös, miten muotoilua voitaisiin käyttää strategisena työkaluna uusien selluloosapohjaisten tuotteiden tai uusien materiaalien kehittämisessä.

    Lue lisää
  • Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen Kiinassa

    3/2019/ Ratkaisut

    Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen

    Kiinan hallitus on rajoittanut vuoden 2017 puolivälistä alkaen useiden kierrätettävien jätteiden maahantuontia. Pannaan on joutumassa romumetallien ohella myös jätepaperi. Paperin-kierrättäjät ovat jalostaneet 1980-luvun puolivälistä lähtien jätteestä käyttökelpoista materiaalia korvaamaan kallistuvia raaka-aineita. Nyt ala on myllerryksessä.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Asia Symbolin ja Metsä Fibren välillä syvenee

    3/2019/ Kumppanit

    Yhteisvoimin kohti kestävää tulevaisuutta

    ​Korkealuokkaisten paperituotteiden kysynnän kasvu Kiinassa ja Aasian markkinoilla syventää entisestään Metsä Fibren ja Asia Symbolin kumppanuutta.

    Lue lisää
  • Metsä Spring yhdessä Itochun kanssa muokkaamassa tekstiilikuitujen tulevaisuutta

    3/2019/ Vastuullisuus

    Tekstiilikuitujen uusi tulevaisuus

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka rakentaa ainutlaatuisen teollisen koelaitoksen ja vastaa sen operoinnista. Toiveissa on, että koelaitos toimisi muutosvoimana tulevaisuuden ekologiselle tekstiilikuitujen tuotannolle.

    Lue lisää
  • Metsä Fibren logistiikkaa sellulle

    3/2019/

    Luotettavat toimitukset

    ​Metsä Fibre on noin 3,25 miljoonan tonnin vuosituotannolla maailman johtava valkaistun markkinahavusellun toimittaja. Tehokas ja luotettava logistiikka on elintärkeä osa yhtiön selluntuotantoketjua. Noin 62 prosenttia Metsä Fibren sellutuotannosta menee vientiin.

    Lue lisää
  • Arja Suomisen kolumni suomalaisesta luottamuksesta

    2/2019/ Metsän ääni

    Paiskataan kättä sopimuksen merkiksi

    ​Kättä päälle -sanontaan sisältyy paljon olennaista suomalaisuuden ytimestä. Olemme luottamukseen perustuva kansakunta. Sanamme pitää, ja suullinen sopimus on juridisestikin sitova. Kun jotakin sanomme, myös tarkoitamme sitä ja sitoudumme yhteisesti sovittuun projektiin ja varmistamme, että se etenee järjestelmällisesti.

    Lue lisää
  • Harri Vertanen keskustelee kestävästä erinomaisuudesta

    2/2019/ Metsän ääni

    Kestävää erinomaisuutta

    ​Vuosi 2019 aloitettiin täydellä teholla täällä Shanghaissa, ja toivon, että vuodesta tulee hyvä niin meille kuin asiakkaillemmekin. Kuten toimitusjohtajamme Ismo Nousiainen totesi Echon viime numerossa, strategianamme on kehittyä hyvästä erinomaiseksi.

    Lue lisää
  • Laadukkaiden paperituotteiden kysyntä kasvaa Kiinassa

    2/2019/ Markkinat

    Paperin tarve kasvussa

    ​Kiinalaisten elintason nousu lisää laadukkaiden paperituotteiden kysyntää.

    Lue lisää
  • 1/2019/ Vastuullisuus

    Metsän puolesta

    ​Vastuullisesti tuotettujen ja uusiutuvien materiaalien kasvavaan tarpeeseen vastaava suomalainen metsä muuntuu lukuisiksi tuotteiksi. Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan viereinen Pro Nemus -vierailukeskus – jonka nimi tarkoittaa latinaksi ”metsän puolesta” – kertoo metsän monista mahdollisuuksista. Vierailukeskuksen näyttelypisteissä voi tutustua biotuotetehtaan ekosysteemiin, metsäteollisuuden tuotteisiin ja niiden matkaan maailmalle.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Asiakaskokemuksen kartoitusta

    ​Metsä Fibren vuosittainen sellu- ja biokemikaaliasiakkaiden RADAR-asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut.

    Lue lisää
  • 1/2019/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Metsä Fibre panostaa tarkennettujen strategisten tavoitteidensa mukaisesti yhä enemmän asiakassuhteiden syventämiseen, suorituskyvyn tehostamiseen, henkilöstöön ja uudistumiskykyyn, kertoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Metsä Spring ja Itochu rakentavat puupohjaista tekstiilikuitua tuottavan koelaitoksen

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka investoi noin 40 miljoonaa euroa koelaitokseen osoittaakseen käytännössä, että paperisellusta pystytään valmistamaan tekstiilikuituja uudella menetelmällä.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Polar King -projekti etenee

    ​Metsä Fibren toukokuussa julkistama hanke Kemin sellutehtaan uudistamisesta on esiselvitysvaiheessa, joka kestää kesään 2019 saakka.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    12/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    12/2018/ Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    12/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • 12/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    12/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    12/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää

Suosituimmat artikkelit

  • 4/2018/ Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • tehdas

    7/2018/

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Paptic

    7/2018/ Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    7/2018/

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • technology

    6/2018/ Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • nuotio

    7/2018/ Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Song

    6/2018/ Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    7/2018/ Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    7/2018/ Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    7/2018/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • tehdas

    7/2018/ Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    7/2018/ Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    7/2018/

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    11/2018/ Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    10/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    10/2018/ Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • Kaskisen tehdas

    11/2018/ Ratkaisut

    Kaksi uutta, paranneltua BCTMP-brändiä

    Metsä Boardin uudelleenbrändätty High Yield -sellujen valikoima lanseerattiin virallisesti vuoden 2018 alussa Metsä Fibren maailmanlaajuisen myyntiverkoston kautta. Uudelleenbrändäyksen lähtökohtana oli kartoittaa asiakkaiden tarpeet ja selkiyttää sellutarjontaa niin, että valittavana on kaksi selkeästi erilaista tuotetta. Botnia High Yield BULK -sellulla on hyvä bulkki ja vaaleus, ja se on tarkoitettu lähinnä tulostus- ja kirjoituspaperien valmistukseen. Botnia High Yield TENSILE -sellu puolestaan tuo erinomaisen vetolujuuden ja vaaleuden pehmopapereihin ja erikoispaperituotteisiin.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Lappeenrannan yliopiston kanssa

    11/2018/ Kumppanit

    Vuoropuhelulla viisaammaksi

    ​Oppilaitos- ja tutkimusyhteistyö auttaa Metsä Fibreä ymmärtämään laajemmin tieteellisiä ilmiöitä ja tulevaisuuden teknologioita sekä tavoittamaan alan parhaat ammattilaiset. Kokoonnuimme Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon keskustelemaan kumppanuuksien tavoitteista ja hyödyistä.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    12/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    12/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    12/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • 12/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    12/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    12/2018/ Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • James Cropper on paperi-innovaattori, jonka valmistamia räätälöityjä paperituotteita useat brändit ja muotoilijat käyttävät

    12/2018/ Kumppanit

    Yli vuosisatainen erityissuhde

    ​James Cropper perusti vuonna 1845 nimeään kantavan paperitehtaan. Siitä on kasvanut maineikas paperi-innovaattori, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti johtavien brändien ja muotoilijoiden käyttämistä erottuvista ja räätälöidyistä paperituotteista. Nyt perheyritystä luotsaa Cropperin suvun kuudes polvi johtotähtenään tinkimätön yritysvastuu. James Cropper oli myös nykyisen Metsä Fibren kemiallisten erikoissellujen ensimmäisiä maahantuojia brittimarkkinoilla. 