Kilpailukykyä High yield -sellusta

Metsä Boardin Joutsenon ja Kaskisten tuotantoyksiköillä on maailmanluokan osaamista High Yield -sellujen valmistuksessa.
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVA: MARKUS SOMMERS

Metsä Group tuottaa useita eri lajeja Botnia High Yield -sellua, mikä on varsin ainutlaatuista koko toimialalla. Tästä portfoliosta löytyy oikeanlaatuinen sellu lähes minkä tahansa paperituotteen valmistamiseen.

Toiminnan ytimessä on huippumoderni Kaskisen sellutehdas, joka tuottaa High Yield –selluja Metsä Groupin tuotantolaitosten käyttöön – ja lisäksi High Yield -tuotteita menee jonkin verran ulkoisille asiakkaille.

Anne Uusitalo, VP, Pulp Sales & Supply Coordination, toteaa että Kaskisen tehdas on pystynyt tehokkaasti räätälöimään valmistamansa sellulajit siten, että ne soveltuvat erittäin spesifioituun loppukäyttöön. Tähän päästään käyttämällä erilaisia raakakuitumateriaaleja, jotka – kiitos huipputeknologian ja diversifikaation – antavat kullekin valmistetulle sellulajille aivan erityiset ominaisuudet.

Täsmätuotteita alusta asti

Avainasemassa tässä toiminnassa on vuonna 2005 käynnistynyt Kaskisten sellutehdas, joka on koko ajan kehittänyt omaa osaamistaan toimittamalla sellua Metsä Groupin omiin tehtaisiin. Näin Kaskisten väki on oppinut tekemään sellua hyvinkin vaihtelevaan käyttöön, olipa sitten kysymys graafisesta paperista, pehmopaperista, kartongista tai erikoispaperituotteista.

Lisäksi monet Metsä Groupin tekniset asiantuntijat ovat itsekin työskennelleet paperin ja kartongin tuotannossa ja he tietävät hyvin, millaisena tuote näyttäytyy ”asiakkaan näkökulmasta”. Näiden asiantuntijoiden kokemusta on laajasti hyödynnetty myös tuotekehityksessä.

Tällä erää High Yield -sellulajeja on tuoteportfoliossa neljä: 130STR (= Strong), 230HB (= High Bulk), 325HT (= High Tensile) ja 440SHB (= Super High Bulk).

Tuoteperhe esittäytyy

130STR antaa todellista lisäarvoa tulostus- ja kirjoituspaperin tuottajille, jotka tarvitsevat suuren lujuuden omaavaa mekaanista sellua, jolla on erinomainen opasiteetti ja hyvä bulkki. Aikakauslehtipaperia tuottaville tehtaille 130STR on omiaan, koska se parantaa paperikoneen ajettavuutta – ja samalla hyvä opasiteetti säilyy bulkkia kasvattaen. Lujuusominaisuuksiensa takia 130STR-sellua käytetään myös erikoispaperituotteiden puolella ohuiden paperien valmistukseen.

Etupäässä päällystetyissä/päällystämättömissä hienopaperilajeissa käytetty 230HB yhdistää tehokkaasti suuren bulkin ja vetolujuuden. Käyttämällä 230HB:tä asiakas saa taloudellista lisäarvoa hyödyntämällä enemmän täyteaineita, jolloin saavutetaan huomattavia säästöjä raakamateriaalikustannuksissa.

325HT on korkean vetolujuuden omaava sellulaji, jonka ansiosta on mahdollista korvata kemiallista sellua. 325HT on paljon käytössä pehmopaperien valmistuksessa, jossa sen vetolujuus pääsee oikeuksiinsa – ja useimmat jalostamattomat lehtipuusellut jäävät toiseksi. Tätä sellulajia käytetään laajasti myös erikoispaperituotteiden valmistuksessa sen optisten ja lujuuteen liittyvien huippuominaisuuksien tähden.

440SHB on erityisesti kehitetty kartonkia silmällä pitäen; kuningasideana on parantaa lopputuotteen bulkkia. Asiakkaan näkökulmasta tämän sellulajin lisäarvo tulee sen tiiviydestä, joka tekee lopputuotteesta jämäkämmän. Tästä syystä 440SHB:tä käytetään paljon kirjojen valmistuksessa.

Tunne tuotteesi

Monipuolinen High Yield -kattaus on paljosta velkaa Metsä Groupin tekniselle erikoisosaamiselle. Teknisen asiakaspalvelun päällikkö Kim Sjöholm tuntee tuotteen läpikotaisin, sillä hän on aikaisemmin toiminut tuotantoinsinöörinä Kaskisten tehtaalla.

”Kun tuntee tuotteen ja käyttökokemuksen, on mahdollista tukea asiakkaan liiketoimintaa todella tehokkaasti”, Sjöholm toteaa. Syvällinen osaaminen myös rakentaa tulevalle yhteistyölle parhaan mahdollisen perustan.

”Meidän kunnia-asianamme on toimittaa oikea tuote, oikealle asiakkaalle”, Sjöholm linjaa ja lisää, että menestysreseptiin kuuluu myös nopea reagointikyky. Sellulajien kehitystyössä auttaa paljon, että Metsä Group voi kerätä palautetta käyttäjiltä ja hioa tuotetta yhä paremmaksi.

Katso kokonaiskuvaa

Metsä Fibren Etelä-Euroopan myyntijohtaja Bertrand Lamarque toteaa, että asiakkaat kyllä ymmärtävät hyvän hinta-laatu-suhteen päälle – pelkkä raakamateriaalin hinta ei ole ainoa asia, joka painaa vaakakupissa. Tämän päivän asiakkaat ottavat huomioon kaikki liiketoimintaan vaikuttavat tekijät, eivätkä juokse ainoastaan sen halvimman sellutarjouksen perässä.

Ainutlaatuisen teknisen osaamisen ja toimivien työkalujen ansiosta Botnia High Yield –sellulajeja käyttävä asiakas voi optimoida käyttämänsä selluyhdistelmän erittäin tehokkaalla tavalla. Asiakas voi esimerkiksi käyttää enemmän täyteainetta ja vähentää prosessissa käytetyn sellun määrää, mistä seuraa selvää säästöä.

Huippulaadun lisäksi myös kilpailukyky – tuotteen, teknisen palvelun ja taloudellisen arvon yhdistelmä – on ratkaisevassa roolissa. Kaskisten tehdas ja sen edustava portfolio tuovat asiakkaan ulottuville paljon keinoja ”parhaan mahdollisen mixin” luomiseen – toisin sanoen: uniikit sellulajitl luovat juuri sitä lisäarvoa, jota asiakas arvostaa.

Related articles

  • Antti Kiljunen ja Risto E. J. Penttilä keskustelevat yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    Numero 1/2019/ Markkinat

    Mahdollisia maailmoja

    ​Epävarmassa maailmantilanteessa on hyödyllistä varautua ennalta vaihtoehtoisiin tulevaisuudenkuviin. Kutsuimme Metsä Fibren Antti Kiljusen ja konsulttitoimisto Nordic West Officen Risto E. J. Penttilän keskustelemaan yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    Lue lisää
  • Chemarts Aalto yliopistossa tutkii biomateriaalien mahdollisuuksia

    Numero 1/2019/ Vastuullisuus

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta

    ​Chemarts on Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun (CHEM) ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ARTS) välinen yhteistyöhanke, joka käynnistettiin vuonna 2011. Biomateriaalitutkimukseen keskittyvän Chemarts-yhteistyön päätavoitteena on saada muotoilun ja teknisten alojen opiskelijat kiinnostumaan puupohjaisista materiaaleista ja tutkimaan biomateriaalien mahdollisuuksia yhdessä. Chemarts-yhteistyössä selvitetään myös, miten muotoilua voitaisiin käyttää strategisena työkaluna uusien selluloosapohjaisten tuotteiden tai uusien materiaalien kehittämisessä.

    Lue lisää
  • Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen Kiinassa

    Numero 1/2019/ Ratkaisut

    Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen

    Kiinan hallitus on rajoittanut vuoden 2017 puolivälistä alkaen useiden kierrätettävien jätteiden maahantuontia. Pannaan on joutumassa romumetallien ohella myös jätepaperi. Paperin-kierrättäjät ovat jalostaneet 1980-luvun puolivälistä lähtien jätteestä käyttökelpoista materiaalia korvaamaan kallistuvia raaka-aineita. Nyt ala on myllerryksessä.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Asia Symbolin ja Metsä Fibren välillä syvenee

    Numero 1/2019/ Kumppanit

    Yhteisvoimin kohti kestävää tulevaisuutta

    ​Korkealuokkaisten paperituotteiden kysynnän kasvu Kiinassa ja Aasian markkinoilla syventää entisestään Metsä Fibren ja Asia Symbolin kumppanuutta.

    Lue lisää
  • Metsä Spring yhdessä Itochun kanssa muokkaamassa tekstiilikuitujen tulevaisuutta

    Numero 1/2019/ Vastuullisuus

    Tekstiilikuitujen uusi tulevaisuus

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka rakentaa ainutlaatuisen teollisen koelaitoksen ja vastaa sen operoinnista. Toiveissa on, että koelaitos toimisi muutosvoimana tulevaisuuden ekologiselle tekstiilikuitujen tuotannolle.

    Lue lisää
  • Metsä Fibren logistiikkaa sellulle

    Numero 1/2019/

    Luotettavat toimitukset

    ​Metsä Fibre on noin 3,25 miljoonan tonnin vuosituotannolla maailman johtava valkaistun markkinahavusellun toimittaja. Tehokas ja luotettava logistiikka on elintärkeä osa yhtiön selluntuotantoketjua. Noin 62 prosenttia Metsä Fibren sellutuotannosta menee vientiin.

    Lue lisää
  • Arja Suomisen kolumni suomalaisesta luottamuksesta

    Numero 1/2019/ Metsän ääni

    Paiskataan kättä sopimuksen merkiksi

    ​Kättä päälle -sanontaan sisältyy paljon olennaista suomalaisuuden ytimestä. Olemme luottamukseen perustuva kansakunta. Sanamme pitää, ja suullinen sopimus on juridisestikin sitova. Kun jotakin sanomme, myös tarkoitamme sitä ja sitoudumme yhteisesti sovittuun projektiin ja varmistamme, että se etenee järjestelmällisesti.

    Lue lisää
  • Harri Vertanen keskustelee kestävästä erinomaisuudesta

    Numero 1/2019/ Metsän ääni

    Kestävää erinomaisuutta

    ​Vuosi 2019 aloitettiin täydellä teholla täällä Shanghaissa, ja toivon, että vuodesta tulee hyvä niin meille kuin asiakkaillemmekin. Kuten toimitusjohtajamme Ismo Nousiainen totesi Echon viime numerossa, strategianamme on kehittyä hyvästä erinomaiseksi.

    Lue lisää
  • Laadukkaiden paperituotteiden kysyntä kasvaa Kiinassa

    Numero 1/2019/ Markkinat

    Paperin tarve kasvussa

    ​Kiinalaisten elintason nousu lisää laadukkaiden paperituotteiden kysyntää.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/ Vastuullisuus

    Metsän puolesta

    ​Vastuullisesti tuotettujen ja uusiutuvien materiaalien kasvavaan tarpeeseen vastaava suomalainen metsä muuntuu lukuisiksi tuotteiksi. Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan viereinen Pro Nemus -vierailukeskus – jonka nimi tarkoittaa latinaksi ”metsän puolesta” – kertoo metsän monista mahdollisuuksista. Vierailukeskuksen näyttelypisteissä voi tutustua biotuotetehtaan ekosysteemiin, metsäteollisuuden tuotteisiin ja niiden matkaan maailmalle.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Asiakaskokemuksen kartoitusta

    ​Metsä Fibren vuosittainen sellu- ja biokemikaaliasiakkaiden RADAR-asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Metsä Fibre panostaa tarkennettujen strategisten tavoitteidensa mukaisesti yhä enemmän asiakassuhteiden syventämiseen, suorituskyvyn tehostamiseen, henkilöstöön ja uudistumiskykyyn, kertoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Metsä Spring ja Itochu rakentavat puupohjaista tekstiilikuitua tuottavan koelaitoksen

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka investoi noin 40 miljoonaa euroa koelaitokseen osoittaakseen käytännössä, että paperisellusta pystytään valmistamaan tekstiilikuituja uudella menetelmällä.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/

    Polar King -projekti etenee

    ​Metsä Fibren toukokuussa julkistama hanke Kemin sellutehtaan uudistamisesta on esiselvitysvaiheessa, joka kestää kesään 2019 saakka.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    / Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    Numero 2/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • Numero 2/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    Numero 2/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    Numero 2/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää
  • James Cropper on paperi-innovaattori, jonka valmistamia räätälöityjä paperituotteita useat brändit ja muotoilijat käyttävät

    Numero 2/2018/ Kumppanit

    Yli vuosisatainen erityissuhde

    ​James Cropper perusti vuonna 1845 nimeään kantavan paperitehtaan. Siitä on kasvanut maineikas paperi-innovaattori, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti johtavien brändien ja muotoilijoiden käyttämistä erottuvista ja räätälöidyistä paperituotteista. Nyt perheyritystä luotsaa Cropperin suvun kuudes polvi johtotähtenään tinkimätön yritysvastuu. James Cropper oli myös nykyisen Metsä Fibren kemiallisten erikoissellujen ensimmäisiä maahantuojia brittimarkkinoilla. 

    Lue lisää
  • Yhteistyö Lappeenrannan yliopiston kanssa

    Numero 2/2018/ Kumppanit

    Vuoropuhelulla viisaammaksi

    ​Oppilaitos- ja tutkimusyhteistyö auttaa Metsä Fibreä ymmärtämään laajemmin tieteellisiä ilmiöitä ja tulevaisuuden teknologioita sekä tavoittamaan alan parhaat ammattilaiset. Kokoonnuimme Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon keskustelemaan kumppanuuksien tavoitteista ja hyödyistä.

    Lue lisää
  • Kaskisen tehdas

    / Ratkaisut

    Kaksi uutta, paranneltua BCTMP-brändiä

    Metsä Boardin uudelleenbrändätty High Yield -sellujen valikoima lanseerattiin virallisesti vuoden 2018 alussa Metsä Fibren maailmanlaajuisen myyntiverkoston kautta. Uudelleenbrändäyksen lähtökohtana oli kartoittaa asiakkaiden tarpeet ja selkiyttää sellutarjontaa niin, että valittavana on kaksi selkeästi erilaista tuotetta. Botnia High Yield BULK -sellulla on hyvä bulkki ja vaaleus, ja se on tarkoitettu lähinnä tulostus- ja kirjoituspaperien valmistukseen. Botnia High Yield TENSILE -sellu puolestaan tuo erinomaisen vetolujuuden ja vaaleuden pehmopapereihin ja erikoispaperituotteisiin.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    Numero 2/2018/ Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää

Most popular

  • Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 /

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Paptic

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    Numero 1/2018 /

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • technology

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • nuotio

    Numero 1/2018 / Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Song

    Numero 1/2018 / Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    Numero 1/2018 / Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • tehdas

    Numero 1/2018 / Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    Numero 1/2018 / Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    Numero 1/2018 /

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    Numero 2/2018/ Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    / Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    / Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.