​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine

Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

6/18 TEKSTI: HE QIANYUE, KUVAT: PASI SALMINEN JA KAUPPALEHTI/PEKKA KARHUNEN

​Kestävä kehitys oli pääteemana Metsä Fibren huhtikuisessa avainasiakastapahtumassa, ja se on myös yksi sellujätin strategisista painopisteistä. 

”Myös Sun Paperin strategisiin visioihin kuuluvat kestävän kehityksen tukeminen ja globaali johtajuus”, kertoo Li Na, Sun Paperin hallituksen varapuheenjohtaja.

Li Nan isä, Li Hongxin, perusti Sun Paperin, joka on Kiinan johtavia paperiyhtiöitä ja Metsä Fibren suurimpia asiakkaita. Li Na kuului useamman kymmenen vieraan joukkoon, jotka Metsä Fibre oli kutsunut Keski-Suomeen tutustumaan uudenaikaiseen Äänekosken biotuotetehtaaseen.

Saavuttuaan Helsinkiin 10-tuntisella lennolla Li Naan teki heti vaikutuksen yleinen tehokkuus: ”Helsinki-Vantaan lentoasema on toimivampi kuin useimmat muut näkemäni lentokentät. Käytännönläheinen asenne tuo hyvän asiakaskokemuksen. Tavallaan lentoasema heijasti suomalaista liike-elämää tiivistettynä. Metsä Fibrestä olen saanut saman vaikutelman pitkähkön yhteistyömme saatossa.”

Kiinassa Jiningin kaupungissa Shandongin maakunnassa pääkonttoriaan pitävä Sun Paper perustettiin 1980-luvun alkupuolella. Yhtiö aloitti tyhjästä ja työllisti alkuun noin 30 ihmistä. 1980-luku oli Kiinassa uudistusten ja avoimuuden aikaa, ja Sun Paper tarttui määrätietoisesti tilaisuuteen houkutella ulkomaisia investoijia ja perusti neljä yhteisyritystä Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Hongkongiin. Tämä strateginen siirto takasi yrityksen kehittämiseen tarvittavan rahoituksen.

Myöhemmin konserni laajeni nopeasti fuusioiden ja yritysostojen kautta ja sai vähitellen vahvan jalansijan markkinoilla. Vuonna 2006 Sun Paper listautui Shenzhenin pörssiin ja alkoi tähytä ulkomaiden markkinoille. Sun Paperilla oli tytäryhtiö Laosissa vuonna 2010 ja myöhemmin biotuotejalostamohanke Yhdysvaltain Arkansas’n osavaltiossa. Kolmekymmentä vuotta perustamisen jälkeen Sun Paper on kasvanut johtavaksi yhtiöksi Kiinan kilpailluilla markkinoilla, ja sen tuotantokapasiteetti on 7,5 miljoonaa tonnia sellua ja paperia.

2000-luvun ajan yhtiö on osoittanut sisukkuutta ja vahvaa sitoutuneisuutta kestävän kehityksen periaatteeseen. Sun Paperin jätevesien kemiallinen hapenkulutus on nyt 30 mg/l tai alle, ja kemiallisen massan jätevesien osalta yhtiö takaa nollapäästöt. Näin se edistää talouden, ympäristön ja yhteiskunnallisten hyötyjen tasapuolista kehitystä.

”Metsä Fibre ja Sun Paper ovat tehneet yhteistyötä yli vuosikymmenen ajan, ja alkuperäinen toimittajasuhde on kypsynyt pitkäaikaiseksi strategiseksi kumppanuudeksi. Metsä Fibre on ollut todistamassa Sun Paperin kasvua.”

ERINOMAINEN LAATU KUMPUAA YHTEISISTÄ ARVOISTA

Tuotteiden laatu riippuu jossain määrin valmistajan arvoista.

”Brändimme uskottavuuden ja tuotteiden laadun taataksemme tärkeimmät kriteerimme toimittajan valinnassa ovat vakaa maine, pysyvät ydinarvot ja tuotteiden tasainen laatu. Siksi Sun Paperilla ja Metsä Fibrellä onkin hyvät edellytykset toimivaan yhteistyöhön. Molemmille kestävä kehitys on pitkän aikavälin strateginen tavoite, ja molemmilla on halu rakentaa yhtiöstä vihreä, älykäs ja ekologinen toimija.”

Metsä Fibren asiakastapahtumassa Li Na kuuli yhtiön kestävän metsänhoidon järjestelmästä ja sai tilaisuuden tutustua Äänekosken biotuotetehtaaseen. Monen muun vieraan tavoin metsäluonnon suojelu teki Li Na’han suuren vaikutuksen, samoin hallintaprosessien digitalisointi ja puuraaka-aineen jäljitettävyys. Vaikka Sun Paper on käyttänyt Metsä Fibren tuotteita, tämä oli ensimmäinen kerta, kun Li Na näki koko tuotantoprosessin omin silmin. Hän katsoo, että metsänhoitojärjestelmä ja biotuotetehdas ovat malliesimerkkejä sellaisesta metodiikasta ja niistä konkreettisista toimista, joita kestävä kehitys edellyttää.

”Biotuotetehdas on edistyksellinen, se paitsi alentaa kustannuksia ja lisää tehokkuutta, myös takaa massatuotteiden laadun, mikä on asiakkaille tärkein näkökohta”, toteaa Li Na.

Osana kestävää metsänhoidon järjestelmää Metsä Fibren koko hakkuuprosessi on läpinäkyvä ja kaiken korjatun puun alkuperä on jäljitettävissä. Prosessin kulkua voi seurata milloin ja mistä tahansa mobiilisovelluksen kautta, ja myös hakkuut ja puiden lajittelu on pitkälle automatisoitu.

”Tämä parantaa tasalaatuisuutta verrattuna manuaaliseen käsittelyyn, ja meidän täytyy ottaa oppia tästä”, Li Na toteaa. Hän kertoo, että Sun Paperilla on käynnissä selvitys tekoälyn integroinnista paperin valmistusprosessiin, ja se saattaa alkaa pian testata ”älykästä syöttöä”.

Li Na toteaa, että laadukkaat tuotteet vaativat laadukasta massaa: ”Esimerkiksi tämä tuote kuuluu lisäaineettomaan pehmopaperisarjaamme. Tuotesarja on valmistettu Äänekosken tehtaan sellusta”, Li Na toteaa ja antaa taskustaan paperinenäliinan, jota myydään Sun Elements  brändillä. Pakkauksessa ilmoitetaan, ettei paperiin ole lisätty kuivalujitteita, märkälujitteita, pehmennysaineita tai fluoresoivia kirkastimia, ja siinä on keskeisten ympäristösertifiointien logot.

Metsä Fibren massaa käytetään lähes kaikissa Sun Paperin tuotteissa, esimerkiksi tulostus- ja kirjoituspaperissa, päällystetyssä paperissa, taivekartongissa ja talouspaperissa. Li Na katsoo yhtiöiden välisen yhteistyön parantaneen Sun Paperin kilpailukykyä ja kasvattaneen Metsä Fibren tunnettuutta Kiinan markkinoilla.

MOLEMPIA HYÖDYTTÄVÄÄ YHTEISTYÖTÄ

Seuraavien vuosien tilannetta ennakoidessaan Li Na kertoo, että Sun Paper jatkaa laitostensa modernisointia, raaka-ainereseptien optimointia ja prosessiteknologian parantelua. Hän on sitä mieltä, että Sun Paperin ja Metsä Fibren pitäisi edelleen vahvistaa siteitään, koska molemmat täydentävät toistensa vahvuuksia. 

”Metsä Fibrellä on yli sadan vuoden historia, ja Sun Paper on ollut olemassa reilut 30 vuotta. Olemme suhteellisen nuori yritys, ja silti meiltäkin voi oppia”, Li Na toteaa.

Vuosi 2018 on Kiinan 19. kansankongressin ensimmäinen vuosi ja Kiinan talousuudistuksen 40. merkkivuosi. Li Na uskoo, että Kiinan paperimarkkinoiden filosofia uudistuu lähiaikoina ja tuottajien päähuomio siirtyy nopeudesta laatuun. Kilpailutilanne muovautuu sellaiseksi, että pienet yritykset, jotka eivät kiinnitä riittävästi huomiota ympäristönsuojeluun ja kestävään kehitykseen, poistuvat markkinoilta. 

”Sun Paperin ympäristönsuojeluun ja kestävään kehitykseen tekemät panostukset tarkoittavat, että kun ympäristönsuojelunormeja kiristetään, me hyödymme.” 

Kiinan kiristynyt jätepaperin tuontipolitiikka on johtanut raaka-ainepulaan, ja tilanteen odotetaan jatkuvan tänä vuonna. Tähän haasteeseen Sun Paper vastaa ottamalla käyttöön 4-3-3-strategian. Tämä tarkoittaa, että 40 % tulevaisuuden tuotoista tulee perinteisistä papereista, 30 % biotuotteista ja 30 % nopeakiertoisista kulutustavaroista. ”Lisäksi satsaamme yhä enemmän yrityksen kansainvälistymiseen, integroimme sellu- ja paperitoimintaa ja turvaamme raaka-aineiden saannin”, Li Na lisää.

Sun Paper ei toteuta suunnitelmaa ilman keskeistä toimittajaansa Metsä Fibreä. Suomalaisyhtiön johdonmukainen panostus laatuun ja tekniseen optimointiin on kiinalaisasiakkaille ensiarvoisen tärkeää. Li Na painottaa, että miellyttävä asiakaskokemus on Metsä Fibrelle tärkeä etu.

”Tämä avainasiakaspäivä on tästä hyvä esimerkki. Päivän ohjelma oli erittäin hyvin suunniteltu”, hän kehuu ja lisää, että Metsä Fibre on suoriutunut esimerkillisesti räätälöityjen palveluiden tarjoajana: ”Metsä Fibre on tehnyt itsestään korvaamattoman kumppanin, mikä syventää ilman muuta asiakasuskollisuutta.” 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • Äänekosken biokaasulaitos Metsä Fibren omistukseen

    3/2019/

    Äänekosken biokaasulaitos Metsä Fibren omistukseen

    ​Äänekosken biotuotetehtaan alueella sijaitseva biokaasulaitos siirtyi EcoEnergy SF:ltä Metsä Fibren omistukseen 10.12.2018. Laitos valmistaa biokaasua ja biopellettejä biotuotetehtaan puupohjaisista lietteistä.

    Lue lisää
  • Antti Kiljusesta Metsä Fibren uusi talousjohtaja

    3/2019/

    Antti Kiljunen Metsä Fibren talousjohtajaksi

    ​Aiemmin Metsä Fibren strategia-johtajana työskennellyt Antti Kiljunen nimitettiin yhtiön talousjohtajaksi 14.1.2019 alkaen.

    Lue lisää
  • Polar King -projekti etenee aikataulussaan

    3/2019/

    Polar King -projekti etenee aikataulussaan

    ​Jos kaikki edellytykset täyttyvät, Kemissä käynnistyy uusi biotuotetehdas vuoden 2022 aikana. Esiselvityksen tulokset näyttävät lupaavilta. Tämä rohkaiseva viesti kuultiin Kemissä 18.12.2018 järjestetyssä yleisötilaisuudessa, jossa Metsä Fibre kertoi projektin tilanteesta parille sadalle asiasta kiinnostuneelle.

    Lue lisää
  • Metsä Fibrelle C&S:n Supplier Excellence -palkinto Kiinassa

    3/2019/

    Metsä Fibrelle C&S:n Supplier Excellence -palkinto Kiinassa

    ​C&S, yksi Kiinan suurimmista pehmopaperivalmistajista, on palkinnut Metsä Fibren Supplier Excellence Award -tunnustuksella hyvästä yhteistyöstä.

    Lue lisää
  • Antti Kiljunen ja Risto E. J. Penttilä keskustelevat yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    3/2019/ Markkinat

    Mahdollisia maailmoja

    ​Epävarmassa maailmantilanteessa on hyödyllistä varautua ennalta vaihtoehtoisiin tulevaisuudenkuviin. Kutsuimme Metsä Fibren Antti Kiljusen ja konsulttitoimisto Nordic West Officen Risto E. J. Penttilän keskustelemaan yrityksen menestystekijöistä erilaisissa skenaarioissa.

    Lue lisää
  • Chemarts Aalto yliopistossa tutkii biomateriaalien mahdollisuuksia

    3/2019/ Vastuullisuus

    Innovatiivisia tuotteita sellukuidusta

    ​Chemarts on Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun (CHEM) ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ARTS) välinen yhteistyöhanke, joka käynnistettiin vuonna 2011. Biomateriaalitutkimukseen keskittyvän Chemarts-yhteistyön päätavoitteena on saada muotoilun ja teknisten alojen opiskelijat kiinnostumaan puupohjaisista materiaaleista ja tutkimaan biomateriaalien mahdollisuuksia yhdessä. Chemarts-yhteistyössä selvitetään myös, miten muotoilua voitaisiin käyttää strategisena työkaluna uusien selluloosapohjaisten tuotteiden tai uusien materiaalien kehittämisessä.

    Lue lisää
  • Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen Kiinassa

    3/2019/ Ratkaisut

    Ensikuitu vastaa kierrätys-haasteeseen

    Kiinan hallitus on rajoittanut vuoden 2017 puolivälistä alkaen useiden kierrätettävien jätteiden maahantuontia. Pannaan on joutumassa romumetallien ohella myös jätepaperi. Paperin-kierrättäjät ovat jalostaneet 1980-luvun puolivälistä lähtien jätteestä käyttökelpoista materiaalia korvaamaan kallistuvia raaka-aineita. Nyt ala on myllerryksessä.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Asia Symbolin ja Metsä Fibren välillä syvenee

    3/2019/ Kumppanit

    Yhteisvoimin kohti kestävää tulevaisuutta

    ​Korkealuokkaisten paperituotteiden kysynnän kasvu Kiinassa ja Aasian markkinoilla syventää entisestään Metsä Fibren ja Asia Symbolin kumppanuutta.

    Lue lisää
  • Metsä Spring yhdessä Itochun kanssa muokkaamassa tekstiilikuitujen tulevaisuutta

    3/2019/ Vastuullisuus

    Tekstiilikuitujen uusi tulevaisuus

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka rakentaa ainutlaatuisen teollisen koelaitoksen ja vastaa sen operoinnista. Toiveissa on, että koelaitos toimisi muutosvoimana tulevaisuuden ekologiselle tekstiilikuitujen tuotannolle.

    Lue lisää
  • Metsä Fibren logistiikkaa sellulle

    3/2019/

    Luotettavat toimitukset

    ​Metsä Fibre on noin 3,25 miljoonan tonnin vuosituotannolla maailman johtava valkaistun markkinahavusellun toimittaja. Tehokas ja luotettava logistiikka on elintärkeä osa yhtiön selluntuotantoketjua. Noin 62 prosenttia Metsä Fibren sellutuotannosta menee vientiin.

    Lue lisää
  • Arja Suomisen kolumni suomalaisesta luottamuksesta

    2/2019/ Metsän ääni

    Paiskataan kättä sopimuksen merkiksi

    ​Kättä päälle -sanontaan sisältyy paljon olennaista suomalaisuuden ytimestä. Olemme luottamukseen perustuva kansakunta. Sanamme pitää, ja suullinen sopimus on juridisestikin sitova. Kun jotakin sanomme, myös tarkoitamme sitä ja sitoudumme yhteisesti sovittuun projektiin ja varmistamme, että se etenee järjestelmällisesti.

    Lue lisää
  • Harri Vertanen keskustelee kestävästä erinomaisuudesta

    2/2019/ Metsän ääni

    Kestävää erinomaisuutta

    ​Vuosi 2019 aloitettiin täydellä teholla täällä Shanghaissa, ja toivon, että vuodesta tulee hyvä niin meille kuin asiakkaillemmekin. Kuten toimitusjohtajamme Ismo Nousiainen totesi Echon viime numerossa, strategianamme on kehittyä hyvästä erinomaiseksi.

    Lue lisää
  • Laadukkaiden paperituotteiden kysyntä kasvaa Kiinassa

    2/2019/ Markkinat

    Paperin tarve kasvussa

    ​Kiinalaisten elintason nousu lisää laadukkaiden paperituotteiden kysyntää.

    Lue lisää
  • 1/2019/ Vastuullisuus

    Metsän puolesta

    ​Vastuullisesti tuotettujen ja uusiutuvien materiaalien kasvavaan tarpeeseen vastaava suomalainen metsä muuntuu lukuisiksi tuotteiksi. Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan viereinen Pro Nemus -vierailukeskus – jonka nimi tarkoittaa latinaksi ”metsän puolesta” – kertoo metsän monista mahdollisuuksista. Vierailukeskuksen näyttelypisteissä voi tutustua biotuotetehtaan ekosysteemiin, metsäteollisuuden tuotteisiin ja niiden matkaan maailmalle.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Asiakaskokemuksen kartoitusta

    ​Metsä Fibren vuosittainen sellu- ja biokemikaaliasiakkaiden RADAR-asiakastyytyväisyystutkimus on valmistunut.

    Lue lisää
  • 1/2019/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Metsä Fibre panostaa tarkennettujen strategisten tavoitteidensa mukaisesti yhä enemmän asiakassuhteiden syventämiseen, suorituskyvyn tehostamiseen, henkilöstöön ja uudistumiskykyyn, kertoo toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Metsä Spring ja Itochu rakentavat puupohjaista tekstiilikuitua tuottavan koelaitoksen

    ​Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy ja japanilainen Itochu Corporation ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka investoi noin 40 miljoonaa euroa koelaitokseen osoittaakseen käytännössä, että paperisellusta pystytään valmistamaan tekstiilikuituja uudella menetelmällä.

    Lue lisää
  • 1/2019/

    Polar King -projekti etenee

    ​Metsä Fibren toukokuussa julkistama hanke Kemin sellutehtaan uudistamisesta on esiselvitysvaiheessa, joka kestää kesään 2019 saakka.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    12/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    12/2018/ Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    12/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • 12/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    12/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    12/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää

Suosituimmat artikkelit

  • 4/2018/ Vastuullisuus

    Uusi yhdistelmäsertifikaatti kattaa Metsä Fibren kaikki toiminnot

    ​Metsä Fibre pyrkii parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Parantamisen perustana ovat sertifioidut hallinta- ja johtamisjärjestelmät kuten laatu-, ympäristö-, energiatehokkuus- sekä turvallisuusjärjestelmät. Järjestelmien ansiosta voidaan esimerkiksi jäljittää puuraaka-aineen alkuperä ja seurata logistiikkaketjua.

    Lue lisää
  • tehdas

    7/2018/

    Nimityksiä Metsä Fibren tehtailla

    Uusia nimityksiä Metsä Fibren tehtailla.

    Lue lisää
  • Paptic

    7/2018/ Kumppanit

    Vaihtoehto muoville

    ​Paptic on biomateriaalipohjainen, kierrätettävä ja uusiutuva seuraavan sukupolven pakkausmateriaali, joka on valmistettu puukuidusta. Suomalaisen startup-yhtiö Papticin valmistama samanniminen materiaali sopii käyttötarkoituksiin, joissa muovikalvo on aiemmin ollut ainoa vaihtoehto.

    Lue lisää
  • Äänekoski

    7/2018/

    Metsä Spring suunnittelee tekstiilikuitujen valmistusta

    ​Metsä Group on perustanut uuden innovaatioyhtiön, Metsä Spring Ltd:n.

    Lue lisää
  • technology

    6/2018/ Metsän ääni

    Digitaalinen vallankumous

    ​Digitalisaatioon liittyvät teknologiatrendit, kuten IoT, tekoäly ja data-analytiikka, vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan, työelämään ja myös Metsä Fibren liiketoimintaan.

    Lue lisää
  • nuotio

    7/2018/ Vastuullisuus

    Kestävää kehitystä oppimassa

    ​Alan toimijat kokoontuivat yhteisten yritysvastuutavoitteiden merkeissä mieleenpainuvaan tapahtumaan.

    Lue lisää
  • Song

    6/2018/ Markkinat

    Horisontti idässä

    ​Esittelyssä Wangqiu Song: Metsä Groupilla vastikään aloittanut Aasian ja Kiinan markkinoista vastaava johtaja, jonka näkemys suomalaisesta ja aasialaisesta sellubisneksestä on poikkeuksellisen kattava. 

    Lue lisää
  • Li Na

    7/2018/ Kumppanit

    Yhdenmukaiset arvot vahvistavat yhteistyötä

    ​Kiinalaisen Sun Paper -yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Li Na kertoo, että Metsä Fibren brändin vahva maine, ydinarvot ja tuotteiden laatu muodostavat pohjan vahvalle kumppanuudelle.

    Lue lisää
  • FibreOnline

    7/2018/ Ratkaisut

    Aina avoin asiakaspalvelu on yhteistyön tulosta

    ​Metsä Fibre on uusinut täysin verkkopalvelunsa asiakaspalautteen ja käyttäjätutkimuksen tuoman ymmärryksen pohjalta. Verkkopalvelu on nyt kokonaisvaltainen työkalu, jonka avulla asiakkaat löytävät kaiken tarvitsemansa ja voivat jopa ladata sertifikaatit tiedoksi omille asiakkailleen. Kaikki tieto löytyy portaalista ja on käytettävissä ympäri vuorokauden, napin painalluksella.  

    Lue lisää
  • Ismo Nousiainen

    7/2018/ Metsän ääni

    Kohti erinomaisuutta

    ​Toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja tästä syystä myös yritysten toiminnan on jatkuvasti uudistuttava. Toimintaa voidaan – ja pitääkin – aina parantaa. Uudistuminen ja jatkuva parantaminen eivät olekaan valinta, vaan välttämättömyys, tämän ajan elinehto. 

    Lue lisää
  • tehdas

    7/2018/ Ratkaisut

    RFID:llä tarkkuutta toimituksiin

    ​RFID (Radio Frequency Identification) on tunnistamistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan ja luotettavan tavan seurata sellutoimituksia reaaliajassa. Jokaiseen Metsä Fibren tehtailta lähtevään selluyksikköön sisällytetään automaattisesti RFID-tunnisteet, jotka auttavat varmistamaan toimitukset ja minimoimaan lähetysvirheet.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    7/2018/ Metsän ääni

    Printti on kuollut, kauan eläköön printti

    ​Printti on ihmisten luomista käyttöliittymistä levinnyt laajimmalle: sille voi kirjoittaa ja sitä voi lukea, sen voi pukea päälleen, sen päällä voi istua ja siitä voi jopa syödä!

    Lue lisää
  • Kemin tehdas

    7/2018/

    Kemin sellutehtaan uudistaminen: esiselvitys käynnistyy

    ​Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Vaihtoehtoina ovat uuden tehtaan rakentaminen tai nykyisen tehtaan elinkaaren jatkaminen.

    Lue lisää
  • Rauman tehdas

    11/2018/ Ratkaisut

    Vahva nelikko

    ​Pyysimme kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden johtajia kertomaan edustamiensa yksiköiden osaamisalueista ja henkilökohtaisista vahvuuksistaan.

    Lue lisää
  • Toimitusketjun vastuullisuus kiertotalouden kulmakivenä

    10/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas kiertotalous edellyttää vastuullista toimitusketjua

    ​Metsä Groupin metsätalouteen liittyvien toimintojen tärkeimpiä kulmakiviä on toimitusketjun vastuullisuuden jatkuva parantaminen. Parantamalla tehokkuutta ja ottamalla kestävän metsänhoidon käytännöissämme vielä tiukemmin huomioon ekologisuuden ja ympäristön pystymme vaikuttamaan merkittävästi siihen, millainen oma panoksemme kiertotalouteen on.

    Lue lisää
  • Kate Stone

    10/2018/ Ratkaisut

    Maagisia kokemuksia paperista

    Mille tahansa printtituotteelle voidaan luoda digitaalinen sielu kosketusta, yhdistettävyyttä ja dataa hyödyntämällä, sanoo Kate Stone.

    Lue lisää
  • Kaskisen tehdas

    11/2018/ Ratkaisut

    Kaksi uutta, paranneltua BCTMP-brändiä

    Metsä Boardin uudelleenbrändätty High Yield -sellujen valikoima lanseerattiin virallisesti vuoden 2018 alussa Metsä Fibren maailmanlaajuisen myyntiverkoston kautta. Uudelleenbrändäyksen lähtökohtana oli kartoittaa asiakkaiden tarpeet ja selkiyttää sellutarjontaa niin, että valittavana on kaksi selkeästi erilaista tuotetta. Botnia High Yield BULK -sellulla on hyvä bulkki ja vaaleus, ja se on tarkoitettu lähinnä tulostus- ja kirjoituspaperien valmistukseen. Botnia High Yield TENSILE -sellu puolestaan tuo erinomaisen vetolujuuden ja vaaleuden pehmopapereihin ja erikoispaperituotteisiin.

    Lue lisää
  • Yhteistyö Lappeenrannan yliopiston kanssa

    11/2018/ Kumppanit

    Vuoropuhelulla viisaammaksi

    ​Oppilaitos- ja tutkimusyhteistyö auttaa Metsä Fibreä ymmärtämään laajemmin tieteellisiä ilmiöitä ja tulevaisuuden teknologioita sekä tavoittamaan alan parhaat ammattilaiset. Kokoonnuimme Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon keskustelemaan kumppanuuksien tavoitteista ja hyödyistä.

    Lue lisää
  • Älykäs sellu

    12/2018/ Vastuullisuus

    Tulevaisuus kuuluu biotuotteille

    ​Euroopan komissio reagoi luonnonvarojen hupenemiseen, muovista johtuvaan merten roskaantumiseen ja muihin maailmanlaajuisiin haasteisiin muovistrategialla, jonka tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä kohti kiertotaloutta. Samalla päivitetään komission biotalousstrategia, jolla tuetaan uusiutuvien raaka-aineiden ja biopohjaisten tuotteiden käyttöä. Pystyykö EU yhdessä Metsä Fibren kaltaisten yritysten kanssa löytämään kestävämpiä ratkaisuja ja johtamaan maailmaa kohti kestävää muutosta?

    Lue lisää
  • Brian McClay keskustelee sellun mahdollisuuksista

    12/2018/ Markkinat

    Sellun monet mahdollisuudet

    Kiina on edelleen maailman sellubisneksen veturi. Ala tarjoaa huikeita mahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta, sanoo Brian McClay.

    Lue lisää
  • Maria Laamanen pohtii muovin käyttöä

    12/2018/ Metsän ääni

    Trendikäs kangaskassi ilmentää muovien valtakauden loppua

    Ensin alkuun tunnustus. Nykyään minua vähän hävettää kävellä kaupungilla Helsingissä muovikassia kantaen. Jos ostokseni ovat riittävän pienet, litistän muovisen pussin huomaamattoman pieneksi ja tungen sen kainaloon näkymättömiin. Muovin kanniskelu on vähän noloa.

    Lue lisää
  • 12/2018/ Vastuullisuus

    Tehokas ja kestävä tuotanto on vahvan kiertotalouden edellytys

    ​Metsä Fibre panostaa toiminnassaan entistä tehokkaampiin ja kestävämpiin tuotantoprosesseihin. Edistyksellisten selluntuotantoteknologioiden käyttöönotosta on merkittävää hyötyä niin kiertotaloudelle kuin biotalouden ekosysteemeille. Metsä Fibren huippumoderni biotuotetehdas Äänekoskella on malliesimerkki tehokkaasta ja kestävästä tuotannosta.

    Lue lisää
  • Tähtäimessä paras luotettavuus, Mikael Lagerblom

    12/2018/ Metsän ääni

    Tähtäimessä paras luotettavuus

    Metsä Fibren visio on olla halutuin korkealaatuisten biotuotteiden ja asiakkaiden liiketoimintaa tukevien palveluiden toimittaja. Visio perustuu luotettavuuteen – haluamme olla asiakkaidemme luottokumppani ja tarjota johdonmukaisesti korkeaa laatua. Luottamus on tunnetusti ansaittava.

    Lue lisää
  • Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    12/2018/ Ratkaisut

    Systemaattista sellutehtaiden kehitystyötä

    Kaikkien Metsä Fibren sellutehtaiden käyntivarmuus pidetään erinomaisella tasolla huolehtimalla tehokkaasta ennakoivasta kunnossapidosta ja tekemällä oikea-aikaisia investointeja. Luotettavuus, toimitusvarmuus ja tasainen laatu varmistetaan pitkäjänteisellä elinkaarisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  • James Cropper on paperi-innovaattori, jonka valmistamia räätälöityjä paperituotteita useat brändit ja muotoilijat käyttävät

    12/2018/ Kumppanit

    Yli vuosisatainen erityissuhde

    ​James Cropper perusti vuonna 1845 nimeään kantavan paperitehtaan. Siitä on kasvanut maineikas paperi-innovaattori, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti johtavien brändien ja muotoilijoiden käyttämistä erottuvista ja räätälöidyistä paperituotteista. Nyt perheyritystä luotsaa Cropperin suvun kuudes polvi johtotähtenään tinkimätön yritysvastuu. James Cropper oli myös nykyisen Metsä Fibren kemiallisten erikoissellujen ensimmäisiä maahantuojia brittimarkkinoilla. 