Investointipäätöksen ja rakentamisen vuosi Kemissä

​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdasprojektissa kulunut vuosi 2021 on ollut merkittävä.

12/2021

​Biotuotetehdasprojektin kolmevuotisen esiselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheen jälkeen helmikuun 11. päivänä tehtiin historiallinen, 1,6 miljardin euron investointipäätös uuden biotuotetehtaan rakentamisesta Kemiin. Näin sellun valmistuksen ja biotalouden sata vuotta saavat jatkoa Kemissä metsäteollisuuden lippulaivan rakentamisen myötä ja Metsä Group osoittaa jälleen edelläkävijyytensä rakentamalla lyhyen ajan sisällä jo toisen fossiilittoman ja ympäristötehokkaan tehtaan Suomeen.


Biotuotetehdasprojekti on edennyt suunnitelman mukaisesti aikataulussaan. Vuoden aikana maanrakennustöistä siirryttiin niin sanotusti maan pinnalle ja jo lokakuussa ensimmäiset rakennukset, kuten massatehdas ja turbiinirakennus, alkoivat erottua maisemassa sekä muun muassa valkaistun massan suuret säiliöt alkoivat nousta tehdasalueella. 

- Projekti voidaan jakaa kolmeen osaan: rakentaminen, asentaminen ja tehtaan käyttöönotto. Nämä kaikki kolme vaihetta kulkevat rinnakkain; rakentaminen jatkuu, vaikka vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla aloitimme suunnitellusti  myös asentamisvaiheen, biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson Metsä Fibreltä kertoo.

Ensi vuonna 2022 biotuotetehdasprojektia hallitsee asentamisvaihe ja vuoden lopussa valmistuvat myös uusi sähkölinja, satamavarasto ja Sahansaarenkadun yksityisraide valmiiksi odottamaan tehtaan koekäyttöä ja käynnistämistä.

- Katse on jo nyt tiukasti ja tarkasti vuoden 2023 kolmannessa kvartaalissa, jolloin suunnitelman mukaisesti käynnistämme uuden ja modernin biotuotetehtaan Kemissä, Johansson päättää.


Lue lisääartikkeleja

  • Eelon Lappalainen

    4/2022/ Metsä Fibre

    Töitä tehdään kokeneen joukkueen kanssa

    ​Kemiin rakennettavan biotuotetehtaan rakennusvaihe on parhaillaan menossa ja suuressa teollisessa projektissa tämä tarkoittaa tarkoin jaksotettuja työvaiheita ja toimivaa yhteistyötä. Biotuotetehtaan rakentamisesta vastaava rakennuspäällikkö Eelon Lappalainen kiittää siitä Kemiin valikoitunutta tiimiä, jonka jäsenet tukevat toisiaan omilla erityisosaamisillaan ja kokemuksellaan.

    Lue lisää
  • Bertel_Karlsted

    2/2022/ Metsä Fibre

    Vieraskynä: Bertel Karlstedt

    ​On yhtä aikaa ylpeyden ja nöyryyden aihe olla mukana rakentamassa Suomeen modernia teknologiaa hyödyntävää biotuotetehdasta. Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasprojekti on Valmetille merkittävä hanke monessa mielessä, sekä työllisyyden että teknologian kehittämisen osalta.

    Lue lisää
  • Metsä kesällä

    2/2022/ Metsä Fibre

    Osaavalle työvoimalle on kysyntää

    ​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasprojektissa on suuri työvoimatarve. Tehtaan rakentamisen aikana tehdään noin 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet Kemissä. Kaikkiaan työmaalla työskentelee noin 15 000 eri henkilöä ennen kuin tehdas käynnistetään suunnitellusti vuoden 2023 kolmannella kvartaalilla. 

    Lue lisää
  • Jenni Veijola

    1/2022/ Metsä Fibre

    Turvallisuuden takaaminen on yhteinen asia

    ​Kemin biotuotetehdasprojektin turvallisuuspäällikkö Jenni Veijola korostaa yhteistyön merkitystä turvallisen yhteisen työmaan luomisessa. Turvallinen ja hyvin suunniteltu työmaa toimii myös tehokkaasti. Erityistä huomiota on kiinnitetty niin ikään koronaturvallisuuteen.

    Lue lisää
  • Havainnekuva

    12/2021/ Metsä Fibre

    Investointipäätöksen ja rakentamisen vuosi Kemissä

    ​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdasprojektissa kulunut vuosi 2021 on ollut merkittävä.

    Lue lisää
  • Nicholas Oksanen

    12/2021/ Metsä Fibre

    Vieraskynä: Nicholas Oksanen

    ​Vieraskynä-palstalla AFRYn prosessiteollisuus divisioonan johtaja Nicholas Oksanen kertoo ajatuksiaan meneillään olevasta teollisesta suurprojektista.

    Lue lisää
  • Pekka Kittilä työmaalla

    12/2021/ Metsä Fibre

    Katso uusi video projektin etenemisestä

    ​Katso biotuotetehdasprojektin videosarjan kolmannesta osasta miten rakennustyöt ovat edenneet Kemin uuden biotuotetehtaan työmaalla.

    Lue lisää
  • yleisotilaisuus 01122021

    12/2021/ Metsä Fibre

    Projekti etenee

    ​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasprojektin puolivuosittain järjestettävä avoin virtuaalinen yleisötilaisuus pidettiin Kemistä kulttuurikeskukselta käsin 1.12.2021.

    Lue lisää
  • Sahansaarenkadun yleisotilaisuus

    11/2021/ Metsä Fibre

    Sahansaarenkadun yleisötilaisuus 11.11.2021

    ​Sahansaarenkadun logistiikkaväylä rakentuu Metsä Fibren, Kemin kaupungin ja Väyläviraston yhteistyönä.

    Lue lisää
  • Erikoiskuljetus

    11/2021/ Metsä Fibre

    Kemin biotuotetehtaan ensimmäiset erikoiskuljetukset sujuivat mallikkaasti

    ​Biotuotetehtaan ensimmäinen suuri erikoiskuljetus Kemin keskustan sisäsatamasta kuljetettiin Kemin biotuotetehtaan työmaalle perjantaina 29.10.2021.

    Lue lisää
  • Pekka Kittilä

    10/2021/ Metsä Fibre

    Uusi biotuotetehdas rakennetaan parhaasta käytettävissä olevasta tekniikasta

    ​Kemin biotuotetehdasprojektin teknisen johtajan Pekka Kittilän mielestä avainasia hänen työssään on hyvä yhteistyö.

    Lue lisää
  • Matti Ruotsalainen

    10/2021/ Metsä Fibre

    Vieraskynä: Matti Ruotsalainen

    Vieraskynä-palstalla Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen kertoo näkemyksiään meneillään olevasta teollisesta suurprojektista.

    Lue lisää
  • 8/2021/ Metsä Fibre

    Osaavan työvoiman tarve kasvaa

    ​Lapin TE-palvelut varautuu Metsä Fibren suurhankkeen rakennusvaiheeseen liittyvän osaavan työvoiman tarpeen kasvuun sekä työntekijöiden kysyntään.

    Lue lisää
  • 8/2021/ Metsä Fibre

    Turvallisesti etenevä projekti etenee myös suunnitellusti

    ​Kemin biotuotetehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johanssonin mukaan suuren teollisen projektin johtaminen edellyttää tarkkojen suunnitelmien tekemistä sekä niiden noudattamista. Johtajana hän haluaa esimerkkiä näyttämällä rohkaista muita kasvamaan omaan rooliinsa.

    Lue lisää
  • 6/2021/ Metsä Fibre

    Kemissä rakennetaan tulevaisuutta

    ​Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre järjesti 16.6.2021 kaikille avoimen virtuaalisen yleisötilaisuuden, joka on osa puolivuosittain järjestettävää yleisötilaisuuksien sarjaa. Tilaisuudessa annetaan kattava kuva biotuotetehdasprojektin nykyvaiheesta ja tulevista vaiheista.

    Lue lisää
  • 4/2021/ Metsä Fibre

    Kemin biotuotetehdastyömaa etenee

    Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemiin rakennettavan biotuotetehtaanrakennusvaiheessa olevassa projektissa työturvallisuuden merkitys korostuu entisestään, kun urakoitsijoiden ja työkoneiden määrä lisääntyy työmaalla jatkuvasti. Korkeita turvallisuusstandardeja on noudatettu hyvin.

    Lue lisää
  • kemi junarata

    4/2021/ Metsä Fibre

    Sahansaarenkadun muutokset toteutetaan turvallisesti

    ​Virtuaalinen yleisötilaisuus antoi tietoa Kemin biotuotetehtaan rakentamisen edellyttämistä Sahansaarenkadun muutostöistä. Sahansaarenkadun logistiikka tähtää liikenneturvallisuuteen ja rakentamisessa huomioidaan turvallisuus.

    Lue lisää
  • 3/2021/ Metsä Fibre

    Biotuotetehdas-työmaan ensimmäinen kuukausi

    ​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemiin rakennettava biotuotetehtaasta tehtiin investointipäätös 11.2.2021, ja projekti on edennyt suunnitellusti sekä rakentamisen että suunnittelun osalta. Käsillä on työntäyteiset ajat, kun jätti-investointi on alkanut konkretisoitua maanrakennus-, purku- ja paalutustöiden merkeissä pitkien tehdasperinteiden alueella Pajusaaressa ja Sahansaaressa Kemissä.

    Lue lisää
  • Winter forest

    2/2021/ Metsä Fibre

    Investointipäätöstämme juhlittiin yleisötilaisuudessa

    ​Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre järjesti heti tuoreeltaan investointipäätöksen julkistamista seuraavana päivänä, perjantaina 12.2.2021 avoimen virtuaalisen yleisötilaisuuden.

    Lue lisää
  • 12/2020/ Metsä Fibre

    Yleisötilaisuudessa syvennyttiin Kemin biotuotetehtaan ympäristölupaan

    ​Metsä Fibre järjesti tiistaina 29.12.2020 yleisötilaisuuden Kemin biotuotetehtaan ympäristöluvasta. Virtuaalisena järjestetyn tapahtuman tarkoituksena oli jakaa kaikille kiinnostuneille lisätietoa laajasta lupakokonaisuudesta ja tehtaan ympäristövaikutuksista. 

    Lue lisää
  • 6/2020/ Metsä Fibre

    Kemin biotuotetehdasprojektin yleisötilaisuus järjestettiin tällä kertaa virtuaalisesti

    Vaikka koronatilanne ei ole vaikuttanut Kemin biotuotetehtaan hankesuunnitteluun ja sen etenemiseen, rajoitti se yhteistä kokoontumista Kemin kulttuurikeskukseen. Puolivuosittain järjestettävä avoin yleisötilaisuus pidettiin tällä kertaa virtuaalisesti.

    Lue lisää
  • 3/2020/ Metsä Fibre

    Biotuotetehdashanke on signaali uskosta tulevaisuuteen

    ​Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren suunnitteleman biotuotetehtaan kolmannet alihankintapäivät pidettiin Kemin kulttuurikeskuksessa maaliskuussa 2020. Tapahtuman toisena päivänä yrityksille järjestettiin henkilökohtaisia tapaamisia Metsä Fibren, Fimpecin, AFRYn, Andritzin ja Valmetin edustajien kanssa Kemin Digipoliksella.

    Lue lisää
  • tukkijuna

    3/2020/ Metsä Fibre

    Ratahankkeessa mietityttävät eniten meluhaitat ja turvallisuus

    ​Kuten koko hankesuunnittelun ajan, on biotuotetehdasprojektista kiinnostuneet pidetty ajan tasalla suunnitelmien etenemisestä. Tiistaina 10.3.2020 Kemin kulttuurikeskuksessa oli vuorossa Sahansaaren yksityisraiteen ratasuunnitelman yleisötilaisuus. Kunta on jo hyväksynyt kaavamuutokset.

    Lue lisää
  • 2/2020/ Metsä Fibre

    Alihankintapäivät Kemissä jo toista kertaa

    Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemiin suunnitteleman biotuotetehtaan toiset alihankintapäivät aloitettiin Kemin kulttuurikeskuksessa keskiviikkona 5.2.2020.

    Lue lisää