Sahansaarenkadun yleisötilaisuus 11.11.2021

​Sahansaarenkadun logistiikkaväylä rakentuu Metsä Fibren, Kemin kaupungin ja Väyläviraston yhteistyönä.

11/2021

​Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre järjesti 11.11.2021 Kemin kaupungin kanssa yhteisen virtuaalisen yleisötilaisuuden Sahansaarenkadun logistiikkaväylän parannustöistä ja sen rakentamiseen liittyvistä liikennejärjestelyistä. Parannustyöt ja yleisötilaisuus koski erityisesti alueella asuvia henkilöitä sekä siellä toimivia yrityksiä ja muita tahoja.

Turvallisen ja tehokkaan logistiikan saavuttamiseksi Sahansaarenkadun alueella tehdään muutoksia Kemin uuden biotuotetehtaan rakentamisen myötä. Työt ajoittuvat pääosin tälle ja ensi vuodelle. Tulevaisuudessa kaikki biotuotetehdasalueen liikenne keskitetään uudistuneelle Sahansaarenkadulle.


Metsä Fibren logistiikkajohtaja Pasi Pulkkinen kertoi logistiikkaväylän parannustöiden kaikkiaan etenevän suunnitellusti, kuten myös yhtiön osuuden eli uuden yksityisraideyhteyden rakentamisen. Turvallinen ja tehokas logistiikka niin metsästä tehtaalle kuin tehtaalta asiakkaalle oli yksi toiminnan perusedellytys, kun biotuotetehdasta lähdettiin suunnittelemaan.

- Sahansaarenkadun logistiikkaväylä on yksi keskeinen osa tätä kokonaisuutta. Tulemme rakentamaan Sahansaarenkadun viereen uuden yksityisraiteen, koska tehdas tulee käyttämään merkittävän määrän raakapuuta, josta suurin osa tulee tehtaalle rautateitse. Se tarkoittaa noin yhdeksää junaa päivässä eli yhtä junaa joka kolmas tunti, Pulkkinen kertoi.

Metsä Fibre rakentaa yksityisraideyhteyden, joka valmistuu lokakuussa 2022. Saman aikaisesti Pajusaaren raideliikenne päättyy.

- Kemin kaupunki toteuttaa Sahansaarenkadun ja sen ympäristön katumuutokset. Väylävirasto rakentaa pääraiteen suuntaisesti lisäraiteen ja toteuttaa Kemin ratapihalle tulevat raidemuutokset.

Uudelle biotuotetehtaalle tulee saapumaan arkipäiväpainotteisesti noin 250 raskasta ajoneuvokuljetusta vuorokaudessa. Sekä sisään tuleva että ulos lähtevä raskas ajoneuvoliikenne tullaan ohjaamaan Sahansaarenkadulta suoraan tehdasalueelle, jotta vältetään turha risteävä liikenne muun ajoneuvo- ja kevyen liikenteen kanssa.

Tornionkadun sillan rakennustyöt tulevat valmistumaan marraskuun 2021 aikana ja tavoitteena on palauttaa katu liikenteelle viikon 48 aikana.

- Tämän jälkeen pääsemme purkamaan alueen kiertävä kiertotien ja voimme mahdollistaa myös sillan alittavan henkilöliikenteen. Sahansaaren kohdalla olemme tehneet maanrakennustöitä, jotka jatkuvat osittain vuonna 2022.

Kemin kaupungin ympäristöjohtaja Mika Grönvall kertoi, että kaupungin katuhanke sisältää Sahansaarenkadun ja siihen liittyvien katujen rakentamisen, viisi eritasoratkaisua ja ympäristötyöt. Grönvall toimii kaupungin osalta vastuullisena viranhaltijana ja työmaata valvoo Tuomas Vulli InfraCon Oy:stä.

- Kadun rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2021 ja tavoitteena on saada kaikki valmiiksi vuoden 2023 lopussa. Päärautatiellä Väyläviraston rakentaman lisäraiteen katutöihin liittyen tulee Karihaaran väylä yhtäaikaisesti tehdyksi.  Pääurakka saataneen valmiiksi rakennusteknisten töiden osalta vuoden 2022 aikana. Talviaikana pääpaino on taitorakennetöissä eli lähinnä sillan rakentamisessa ja niihin liittyvissä maanrakennustöissä, Grönvall kertoi.

Osatavoitteista ehkä merkittävin on eritasoliittymien käyttöönotto 1.7.2022 alkaen, jolloin esimerkiksi uusi Pajusaarentie otetaan käyttöön. Kevyen liikenteen alikulkuväylä eli Leinosenpolku on tarkoitus saada liikenteelle tämän vuoden puolella yhtäaikaisesti Koivuharjunkadun alikulkukäytävän kanssa.

Paikallisten alihankkijoiden osuus kaupungin urakassa on 70 prosenttia, kaikkiaan työmaalla työskentelee noin 70–100 henkilöä.

- Niin työ- kuin liikenneturvallisuus on meille kaikille äärimmäisen tärkeä, kun työskentelemme yleisen liikenteen parissa. Koulu sijaitsee hankealueella ja siksi meillä on ollut Metsä Fibren kanssa yhdessä palkattu kouluavustaja, joka on ohjannut pienimpiä oppilaita liikenteessä. Liikenne- ja muita turvallisuusasioita käsittelemme viikoittaisissa yhteispalavereissa. Viranomaispalavereita olemme pitäneet noin kuukauden välein, Grönvall totesi.

Yleisötilaisuuden tallenne on nähtävissä YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=5SpdH9w--os.





Sahansaarenkadun parannustöiden virtuaalisessa yleisötilaisuudessa linjoilla oli noin 250 osallistujaa, yleisön kysymykset koskivat pitkälti tulevia katumuutoksia ja liikennejärjestelyjä sekä liikenneturvallisuuden huomiointia. Suora lähetys järjestettiin Kemin kulttuurikeskukselta käsin. Kuvassa oikealla Kemin kaupungin konsultti Tuomas Vulli InfraCon Oy:stä, Kemin kaupungin ympäristöjohtaja Mika Grönvall, Kemin biotuotetehdasprojektin logistiikkajohtaja Pasi Pulkkinen ja viestintäpäällikkö Anna-Liisa Pennanen.

Lue lisääartikkeleja