Uusi biotuotetehdas rakennetaan parhaasta käytettävissä olevasta tekniikasta

​Kemin biotuotetehdasprojektin teknisen johtajan Pekka Kittilän mielestä avainasia hänen työssään on hyvä yhteistyö.

10/2021

​Isossa projektissa tarvitaan eri osa-alueiden vahvaa osaamista ja onnistumiset syntyvät eri toimijoiden ja asiantuntijoiden hyvällä yhteistyöllä. Teknisestä taustasta on hyötyä asioiden merkityksen ja kokonaisuuden hahmottamisessa.  

- Kemi-projektimme toteutusvaiheen toimia edelsi hankesuunnitteluvaihe, jolle hyvän pohjan antoi Äänekoskelle toteutettu  biotuotetehdas. Äänekoskella hyviksi havaitut asiat toteutetaan myös Kemissä ja jatkuvan parantamisen hengessä kehitämme konseptia edelleen. Olemme nyt hankkineet Kemin päälaitteet ja kaikki isot laitekokonaisuudet, pienempiä hankintoja teemme koko ajan. Tosin monet niistäkin ovat tosi kookkaita, kuten vaikkapa putkisillat, Kittilä kertoo.

Kittilä on työskennellyt aikoinaan Metsä Fibren Kemin tehtaalla 9,5 vuotta, mistä johtuen hänellä on etuna paikallisten olosuhteiden ja ihmisten tuntemus. Helsingissä syntynyt ja opiskellut Kittilä tuli Kemiin jo vuonna 2000 tekemään lopputyötä, hän valmistui vuonna 2001 sellu- ja paperitekniikan diplomi-insinööriksi ja jäikin työskentelemään Kemiin aina vuoteen 2009 asti.  

- Olen työskennellyt kaikilla Metsä Fibren nykyisillä tehtailla. Toimin yhtiön investointiryhmän päällikkönä, kun Äänekosken biotuotetehdasprojekti käynnistyi 2015 ja olin tukemassa Äänekosken biotuotetehtaan kuitulinjan käynnistymistä 2017–2018. 

Energia-, materiaali- ja ympäristötehokkuudeltaan maailman huippuluokkaa

Kemin tehtaan sellun kokonaistuotanto tulee olemaan 1,5 miljoonaa tonnia, kun Äänekosken tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia. Äänekosken ja Kemin biotuotetehtailla on myös muita eroja, muun muassa tehdasprosessin jäähdytyksen toteutuksessa. Äänekoskesta poiketen Kemissä on suljettu jäähdytysvesikierto.

Jäähdytysvettä tarvitaan tehtaalla etenkin turbiinilla ja haihduttamolla. Tyypillisesti jäähdytysveden lämpö johdetaan vesistöön, mutta Kemissä jäähdytyspiiri on suljettu ja kiertävää vettä jäähdytetään jäähdytysvesitorneilla, joilla lämpö siirretään ilmaan. 

- Jos ajatellaan Kemijoesta otettua raakaveden määrää, niin uuden tehtaan vedenotto ei kasva nykyisestä, vaikka tuotanto kasvaa 2,5-kertaiseksi.

Kittilä kokee äärettömän mielenkiintoiseksi päästä rakentamaan tehokasta uutta tehdasta, joka on paitsi tekniikaltaan huippuyksikkö, myös Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi kotimaahamme.

- Pohjana on laadukas suunnittelu ja rakentamisen toteutus suunnitellun aikataulun mukaisesti. Aikataulu on äärettömän tärkeä, sillä laajassa kokonaisuudessa kaikki työvaiheet kytkeytyvät ja vaikuttavat toisiinsa.

Uusinta tekniikkaa Kemin uudella biotuotetehtaalla edustaa muun muassa rikkihappolaitos. Tehtaan hajukaasujen rikkiyhdisteistä valmistetaan rikkihappoa, mikä osaltaan vähentää rikkikuormitusta vesistöön.

- Rikkihappotehtaan tuotannolla korvaamme osan ostettavasta rikkihaposta, joka vähentää merkittävästi ostorikkihapon käyttöä tehtaalla. Keskeinen asia on myös se, että hajukaasujen käsittely ja keräily eri kohteista on toteutettu siten että hajuja ei pääse ilmaan kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa.

Nykyiseen Kemin tehtaaseen verrattuna uutta on myös kuoren kaasutus. Puun kuoresta valmistettu tuotekaasu korvaa meesauunilla fossiilisen polttoaineen.

- Suunnilleen puolet meidän tehtaan kuoresta kaasutetaan, ja puolet myydään biopolttoaineeksi lämpövoimalaitoksiin.

Uudella tehtaalla suljettujen kiertojen avulla ja hyödyntämällä tuotannon sivuvirrat sataprosenttisesti, vähennetään jäteveden määrää merkittävästi. Tehokas jätevesien puhdistus ja tertiäärikäsittely varmistavat tiukkojen lupaehtojen täyttymisen. 

Maailman mittakaavassa uusi ratkaisu puuraaka-aineen vastaanotossa, varastoinnissa ja syötössä prosessiin on myös täysin autonominen ja tekoälyä hyödyntävä puunkäsittelyn laitteisto. Sähkökäyttöinen laitteisto ja toimintojen suunnitelmallinen sijoittelu tulevat mahdollistamaan fossiilittomilla polttoaineilla toimivat puukenttäoperaatiot. Myös tämän laitteiston myötä Kemin biotuotetehdas tukee osaltaan Metsä Groupin strategisten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Hanketta toteuttaa ammattitaitoinen projektiryhmä 

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan rakentaminen on edennyt suunnitellusti ja aikataulussaan. Maanrakennus- ja paalutustyöt ovat jatkuneet suunnitelman mukaisesti, perustus- ja runkorakennustyöt ovat nyt meneillään. Mekaaniset asennukset ovat käynnistyneet suurten valkaistun massan säiliöiden asentamisella. Hankinnat ja urakkaneuvottelut ovat jatkuneet ja uusia kauppoja on solmittu.

- Suuressa projektissa projektiryhmä on laaja ja siihen kuuluu paljon ihmisiä. Kaikki, jotka projektissa työskentelevät tuovat mukanaan oman kokemuksensa. Yhdessä keskustelemalla löydämme parhaat ratkaisut ja etenemistavat. Tietynlaiset haasteet kuuluvat työhön, asioita on paljon ja niitä pääsee priorisoimaan. On tärkeää pitää myös tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä.


Pekka Kittilä


​Kotipaikka 
​Taipalsaari, Vehkataipaleen kylä
​Tehtävä 
​Tekninen johtaja
​Koulutus 
​Sellu- ja paperitekniikan DI
​Työura 
​Metsä Fibrellä eri tehtailla koko työuran ajan vuodesta 2000 lähtien
​Perhe
​Vaimo ja lapset, joista nuorin 2.-luokkalainen
​Harrastukset
​Lenkkeily, uinti, kuntosali, metsästys 



Biotuotetehtaan rakentajat on sarja, jossa esitellään Kemiin valmistuvan biotuotetehtaan rakentajia ja kerrotaan heidän työstään Suomen metsäteollisuuden historian suurimman investoinnin parissa. Tämä on sarjan ensimmäinen artikkeli. Biotuotetehtaan rakentajat ilmestyy Metsä Fibren verkkosivuilla. 


Lue lisää artikkeleja